Teinkö viimein tytöistäkin heppahöperöitä?
Koskaan aiemmin en ole saanut heitä missään talutustapahtumassa hevosen tai edes ponin selkään.

Nyt - kaupungin elojuhlassa - tytöt palasivat jonottamaan ratsujen selkään sitä mukaa kun selästä pääsivät. Ja olisivat ilmeisesti tehneet sitä vaikka koko päivän.

Kuvista näkee, että ihka ensimmäinen kerta jännittää vähän.

Aurora ja kaunissilmäinen shetlanninponi

 

Mutta kun pienimmän ponin kanssa kaikki meni hyvin, pian oltiin jo isomman ponin selässä.

Kypärä on vähän iso, jalustimet liian pitkät, eivätkä kengätkään ole oikeanlaiset, mutta jonkun kipinän tyttöihin nämä lempeät ratsut sytyttivät. Asentokin alkaa olla jo rennompi.

Wilhelmiina ja lempeäsilmäinen vuonohevonen

Ehkä vähän liiankin kanssa, sillä kohta meillä kinuttiin jo omaa hevosta!

Itse vanhana heppahöperönä olin kuitenkin salaa iloinen, vaikka tiedänkin että halvaksi tämä harrastus ei tule, jos tästä innostus jää päälle. Että siinä mielessä karhunpalvelus meille vanhemmille. Ihmettelen vieläkin, miten omilla vanhemmillani oli varaa käyttää koko perhettä harrastamassa siihen aikaan kun kaikki olivat laskettelu- ja ratsastuskärpäsen puraisemia. Muistan vain äidin aina puhuneen, että kaikkea pitää kokeilla, että tietää. Kai se raha sitten jostain löytyi, tai otettiin jostain muusta. Harrastukset ovat aina maksaneet, niin markka-aikana kuin nytkin. Juokseminen ja uiminen taitavat olla niitä ainoita lajeja joihin ei tarvitse olla ostamassa enempiä välineitä. 

Meidän heppahullujenalkuja katsellessa yritin houkutella myös poikaa ratsaille, edes käväisemään selässä. Mutta Aukusti ei suostunut millään edes silkkistä turpaa silittämään. Hän seisoi tämän takia varmuuden vuoksi vielä tarpeeksi kaukana ettei äiti vaan kaappaisi ponin kyytiin. Ei auttanut vaikka kuinka kehuin heppojen ihanuutta. Se on kummallinen poikien ominaisuus tuo. En ole ihan varma onko se pelkoa vai eivätkö hepat kerta kaikkiaan vain kiinnosta. Tosin yksi Aukustin ikäinen vaikutti kovinkin innokkaalta ponin selkään - teki mieleni kysyä millä lapsi oli lahjottu. Pojalle ratsastus voisi olla mitä parhain harrastus - itsevarmuutta ja tasapainoa ja rauhallisuutta ja montaa muuta hyvää opettava.

Ehkä vielä joskus.

Vaari nimittäin oli hevosmiehiä. Ainakin nuorena poikana. Hänen haaveensa hevostilan isännyydestä ei koskaan toteutunut, ja elämä vei lopulta täysin eri suuntaan kuin haaveet..
Vaari kuitenkin joskus kertoili hevosesta, joka hänellä oli nuorena poikana ollut. Harmi! En enää muista edes hevosen nimeä! Luulin että muistaisin sen aina, niin lumoutuneena ja kateellisena kuuntelin pojasta, jolla oli oma hevonen! Tähti se varmaan oli, tai joku sellainen, Suomenhevoselle sopiva nimi.

Vaari kertoi, että kerran ratsastamassa ollessaan hän oli joutunut eksyksiin, ja silloin hän oli päästänyt ohjat vapaaksi ja antanut varsansa viedä. Varsa oli tietenkin kuljettanut heidät suorinta tietä kotitallille.

Vaari sanoikin aina, että jos eksyt, anna hevosen viedä.

Painoin tuon ohjeen tarkasti korvan taa. Yksinkertaista. Anna hevosen viedä. En koskaan oikeastaan ajatellut, että ensin pitäisi tietty olla se hevonen.. kai ajattelin, että tietysti minulla on hevonen mukana aina kun lähden metsään. Kuten vaarilla.

Oikeastaan vasta nyt olen herännyt huomaamaan, että eipä ole heppaa näkynyt.

Tämä suunnaton rakkaus hevosiin taitaa tulla suoraan vaarista - mistäpä muualtakaan, kun nyt ajattelen. Hevoset ovat kuin delfiinejä - viisaita ja äärimmäisen ihastuttavia. Jollain lailla jaloja eläimiä kumpikin. Välillä tuntuu, että me ihmiset emme ole niiden veroisia.

No, itselläkin olisi muutama hevosjuttu nuoruudesta, mutta ei mitään vaarin veroista seikkailua. Pari putoamista ja jokunen ohimosta ohi mennyt kavio.. mutta jätetään ne toiseen kertaan. 

Nykyään ei lapsia taideta hevosen selkään laittaakaan ilman turvaliivejä. Toista se oli ennen ü

 

Ps.

Ultra bra:n Heppa-biisissä on tarttuva sävel ja sanoitus. Jostain kumman syystä sitä ei kuitenkaan löydy youtubesta. Että se olisi taas videon paikka..:

Lyrics | Ultra Bra lyrics - Heppa lyrics