En ole mikään keittiössä viihtyvä ihminen, ja minulle on melkeinpä sama mitä pistän suuhuni, kunhan nälkä lähtee. Isäntä taasen on varsinainen herkuttelija, ja saattaa leipasta työläämpiäkin herkkuja vaikka ihan arki-iltana jos siltä tuntuu - kuten luumutortut tai lasagnen.

Isännän - ja kieltämättä myös Lastun keittokirjan - innoittamana laitan tänne kuitenkin nyt kaksi reseptiä minäkin. Koska joka tapauksessa tunnen mielenkiintoa resepteihin, joita olenkin koonnut vuosien varrella valtavan valikoiman. En ole tätä ensimmäistä edes kokeillut vielä, mutta Anna-Leena Härkösen sopan tekoon alustavan ja sangen inspiroivan kirjoituksen luettuani olen päättänyt, ja hiljaa perheelleni luvannut, että saamme lammaskeittoa vielä joskus. Ehkä jonakin pääsiäisenä, joka ei kuitenkaan välttämättä ole vielä ensi vuonna..

Jos ehditte ensin, kertokaa mitä piditte. Koska ei ole parempaa ruokaa kuin keitto. Paitsi keitto jota lämmitetään uudestaan, ja uudestaan...

 

Anna-Leena Härkösen keittokirjasta:

"Sanon nyt heti, että minulle on erittäin vaikeaa kaataa viiniä tai muuta alkoholia ruokaan. Lähes itkun partaalla katson päältä, kun kallisarvoiset promillet haihtuvat hellalla taivaan tuuliin. Tähän ruokaan siis kuuluu pullo punaviiniä. Halvempikin käy. Jos voit itkemättä sen uhrata, tee se. Ellet voi, jätä tämä soppa väliin koska punaviini on sen juttu.

Pari sanaa sopan olemuksesta yleensä. Joskus kuulee kokin pahoittelevan ja vähättelevän: "Meillä on tänään vain keittoa.. ei oikein muuta ehtinyt.."

Keitto ei ole koskaan "vain". Sen syömisestä tulee aina hyvä omatunto; myös sellaisesta, jonka sekaan on kaadettu litra kermaa. Sen syömisestä tulee myös hyvin infantiili olo. Sopan syöjä ikään kuin hörppii itsensä vastuuttomuuden tilaan: olkoonkin, että se on pelkkä kangastus. Hän palaa lapseksi, luovuttaa vallan jollekin vahvemmalle. Kun syö keittoa, voi hetken ajan kuvitella olevansa turvassa, aivan kuin lähistöllä hääräilisi kotoisen pyylevä mummo. (..)

Kehotan kypsentämään perunoita ja porkkanoita TODELLA KAUAN. Ne ovat osoittautuneet ylipäätäänkin hyvin itsepäisiksi tapauksiksi. Jos ohjeessa kehotetaan kypsentämään edellä mainittuja vaikeita juureksia uunissa "noin tunti", kypsennän kaksi tuntia. Joskus esikeitän perunat. Ne suostuvat yleensä yhteistyöhön puolikypsinä. (..) Mikään ei ole masentavampaa kuin se, että ottaa vuoan uunista ja lappoo sitä lautasille, ja sen jälkeen alkaa kuulua kolinaa, kun hampaat yrittävät rikkoa vielä raakoja perunoita hienoksi. (..)

Ihmettelette ehkä, minkä takia katson parhaaksi kypsentää lihan uunissa hellan sijasta. Minäpä kerron teille. Kun toisen kerran elämässäni tein tätä keittoa, tapahtui vuosisadan katastrofi. Minulla oli uusi hieno kattila, joka sattuikin olemaan liian ohutpohjainen. En malttanut hauduttaa keittoa tarpeeksi kauan, vaan kuvittelin että jos pidän levyä viitosella, lammas antaa nopeammin periksi ja pehmenee, ja päästään syömään. Odotimme mieheni kanssa illallisvieraiksi ruokaan lähes palvovasti suhtautuvaa ystäväpariskuntaa, molemmat antaumuksellisia foodie-ihmisiä (Foodie: ruokaharrastaja, joka keksii ruoasta puhumista tuntikausiksi).

Keittoni paloi pohjaan. Lammas ei antautunut, se kosti liian kuumuuden ja uuden epämukavan kattilan kärähtämällä pikimustaksi. Tällaista minulle ei juurikaan tapahdu.
(..) Kun seuraavan kerran tein lammaskeittoa, suhtauduin siihen niin vauhkosti kuin asiaan kuuluikin. Olin niin traumatisoitunut, että hyppelehdin hämmentämässä keittoa vähän väliä, vaikka levy oli jo kakkosella. Mutta keitto onnistui. Suosittelen lihan kypsentämistä uunissa senkin takia, että hella on vapaa esimerkiksi mahdollisen alkuruoan tekemiseen. Voit toki kypsentää lihaa viisi-kuusi tuntia kattilassakin, kunhan pidät lämmön matalalla.

LAMMASKEITTO   750 g perunoita 2 sipulia 5-6 porkkanaa kilo lampaanlihaa (pyydä pari luuta mukaan) 400 g tomaattimurskaa pullo halpaa punaviiniä 6 valkosipulinkynttä 2 tl valkopippuria 1 rkl (tai enemmän) suolaa yrttimaustetta tai timjamia basilikaa ja mustapippuria oman maun mukaan Pane lihat uunivuokaan ja kaada päälle 2 dl punaviiniä ja 2 dl vettä. Lisää suola ja kypsennä lihaa samoin kuin karjalanpaistilihoja: ensin tunti 200 asteessa ja sitten nelisen tuntia 125 asteessa. Näin lammas pehmenee takuuvarmasti. Kun liha on ollut yhteensä viitisen tuntia uunissa, pilko perunat ja porkkanat, paista sipulisilppu öljyssä niin että se ruskistuu, ja pane kaikki juurekset kattilaan. Lisää tomaattimurska, valkosipulinkynnet, loppu suola ja muut mausteet. Kaada päälle loppu punaviinistä. Keitä ainekset kypsäksi miedolla lämmöllä eli kolmosella ainakin pari tuntia ja hämmennä välillä. Kaada uunissa kypsynyt liha nesteineen sekaan ja hauduta kaikessa rauhassa kakkosella niin, että keitto on varmasti valmista. Jos nestettä haihtuu liikaa hellalla tai uunissa, lisää vähän vettä, älä enää viiniä. Luojankiitos."

 
Uunia suosittelee myös Pankin talkkarit, se on niin vaivaton tapa valmistaa ruokaa, että meilläkin tehdään, aina vain kun leivinuuni on lämmitettynä, kaikki ruoka siinä. Ei ole helpompaa pataa tai muhennosta - tai keittoruokaa - kuin lyödä ainekset pannuun ja pannu uuniin, ja jatkaa päivän askareita tai lähteä vaikka ulos muutamaksi tunniksi.
Useammatkin hernekeitot on leivinuunissa laitettu. Sähköuunin käyttöä meillä sen sijaan vältellään, sillä sitä saa aina käytön jälkeen kuurata kynnet verillä, ja ruoasta valuvan nesteen käry tulee sisälle joka tapauksessa, vaikka liesituuletin huutaisi täysillä. Puhumattakaan sähkömäärästä, jonka hella ehtii useamman tunnin aikana kuluttaa.

Tällainen haudutettava liemiruoka onnistuu kuitenkin varmasti sotkematta valmistaa sähköuunissakin, jos leivinuunia ei ole hollilla.

Karjalanpaistilihojen kanssa laitan yleensä juurekset (juu, juurekset), mausteet ja liemet samalla kertaa kaikki kattilaan, ja unohdan kattilan uuniin loppupäiväksi. Lantut ja porkkanat eivät mene muusiksi kolmen-neljän tunnin aikana. Lampaan, joka vaatii ilmeisesti vähän pidemmän kypsennyksen, on kuitenkin syytä antaa olla uunissa ensin ilman juureksia - kuudessa tunnissa vaikeistakin kasviksista tulisi ehkä vähän liian pehmeitä. Mutta en näe mitään estettä jatkaa tämänkin keiton kypsennystä uunissa perunoiden ja porkkanoiden lisäämisen jälkeenkin.

Uunin lempeydestä kertoo myös tapaus, kun unohdin pienen kinkun - sellaisen parikiloisen - leivinuuniin 12 tunniksi. Kun aamulla tajusimme mitä oli tapahtunut, säikähdimme tietenkin että nyt hartaasti odotettu päivällinen meni piloille. Mutta kinkusta tulikin hyvää - kuin ylikypsää. Uunissa valmistettu ruoka ei myöskään mene samalla tavalla möhjöksi kuin hellalla sekoiteltu - ja kellon vahtimisen saa tosiaan unohtaa.

Koska lupasin toisenkin reseptin, tässä tulee jälkiruoka. Tämä on telkkarissa taannoin esiintyneen norjalaisen laivakokin luomus, ja kuten arvata saattaa, tämän syömisestä tulee kaikkea muuta kuin hyvä omatunto. Tätä olemme tehneet paljon, varsinkin syksyn satoaikaan, ja reseptin opittuaan se menee ihan rutiinilla - on sen verran helppo ja vaivaton, sillä mitään ei tarvitse vatkata. Vaniljakastikkeen voi tehdä itse, tai ostaa kaupasta, ihan maun mukaan. Meillä lapset tykkäävät enemmän kaupan makeammista kastikkeista, kun isännän kanssa olemme taas mieltyneet omatekoiseen.

Tähän voi kyllä jäädä koukkuun, mikä ei ole pidemmän päälle hyväksi vyötärölle.

LAISKAN OMENAPIIRAS 4:lle 6-8 omenaa 1½-2 dl sokeria 1 rkl kanelia 1,5 dl vehnäjauhoja 100-200 g voita Kuori omenat, leikkaa ohuiksi viipaleiksi kulhoon. Lisää kanelit ja ½ dl sokeria. Sekoita kunnolla ja nosta tunniksi vetäytymään kylmään. Kumoa omenat (melko laakeaan) vuokaan. Sekoita jauhot ja loput sokerit ja ripottele omenoiden päälle. Leikkaa voista ohuita siivuja juustohöylällä ja peitä vuoka niillä. Paista puoli tuntia 200 asteessa. Tarjoa vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa. VANILJAKASTIKE 4 dl maitoa muna 1 rkl perunajauhoja 2 rkl sokeria 2 tl vaniljasokeria Vaniljakastiketta varten sekoita kattilassa kylminä keskenään maito, muna ja perunajauhot. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes se pulpahtaa. Ota kattila pois levyltä, jäähdytä ja mausta sokerilla ja vanilliinisokerilla. Tarjoa kastike haalean omenapaistoksen kanssa.

Vyötäröään tarkkaileville pitää sanoa, että sitä vähemmällä rasvalla pääsee, mitä "vähemmän laakea" vuoka on. Ts. pienemmän vuoan peittämiseen kuluu tietenkin vähemmän voita kuin laakean vuoan. Mutta jälkiruoan juju on toisaalta omenakerroksen ohuudessa; liian paksusti omenaa ja liian ohuelti voita ei tee jälkiruoalle oikeutta. Voin määrän saa helposti pudotettua 100 grammaan siivuja ohentamalla, mikä on jo puolet vähemmän kuin alkuperäisen ohjeen. Maku on silti vielä yhtä hyvä, ainakin meidän mielestä. Kokonainen uunipelti on tälle määrälle ehkä liikaa, mutta esimerkiksi puolet uunipellin koosta jo ihan hyvä, jotta omenoista tulisi kuitenkin jonkin verran paksuutta paistokseen. Tai sitten voi tehdä tupla-annoksen, mikä onkin loppujuoksussa suositeltavaa, sillä en ole ihan varma, riittääkö tästä neljälle.. joskus tuskin kahdelle ü

Ja rasvan tulee ehdottomasti olla voita.

Hyvää ruokahalua!

 

 

 

Jos ihmiselle ei hyvä viini riitä, hänen on parasta mennä pitkään terapiaan.

- Anna-Leena Härkönen