Lastu pisti murrehaasteen. Tässä pitää kertoa omalla murteella tarina, jossa on seitsemän ennalta määrätyn lauseen sisältö. Tämä on kuulema kiertänyt jo kertaalleen maapallonkin.

Koska isäntä ei osannut alkaa kertoa mekoista ja hameista - vaikka kuinka suostuttelin sillä hällä senthän on murre - minun on kirjoitettava tämä tylsällä etelänmurteellani. Jotta siitä ei tulisi ihan kirjakieltä jossa d:t ja f:t ovat oikeilla paikoillaan, koitan kirjoittaa tämän jonkinlaisella järvenpääläis-helsinkiläisellä puhekielellä. Sen mitä siitä muistan. Vaikka tästä tuli itselle jossain määrin teini-ikä mieleen, tapahtumat ovat vain parin vuoden takaa, kuten joku lukija saattaa muistaa. No, noin niin kuin suurin piirtein..

Matkatarina, sisältäen (hyvin väljästi) lauseet:

 

• Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
• Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedon opettaja antoi?
• Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
• Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
• Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
• Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta.
• Ostitko sen hameen, minkä näimme viime viikolla Hennes&Mauritzista? 

 

Kun mun broidi kuoli, meille tuli lähtö kaupunkiin. Siis Stadiin. Tai oikeestaan Jäkeen, mutta Stadin kautta, kun faijan mutsi asu siellä, eikä sitä ollut kukaan hakemassa hautajaisiin, niin meidän piti hakea se niinku "matkan varrelta". Vaikka mä kyl ihmettelin, et mikä hiton matkan varrella se on, ku meillä oli varmaan pisin matka kaikista. Enkä mä ollut koskaan edes nähnyt sitä, eikä me edes tiedetty missä se asuu, mut mä ymmärsin, että me haetaan se varttia vailla kuus assalta. Mut en mä sit tiedä, oisko sen pitäny olla päin vastoin, kun ei me sitä koskaan nähty, eikä se sit loppujen lopuks tullut koko hautajaisiin. Kuka siitä oikeesti tietää, missä se on, ja onks se ees elossakaan.

Meillä oli ekaks tarkotus mennä junalla, mut tietty ne junat meni nenän eestä, ku mä hain jotain päällepantavaa. Mä halusin laittaa jotain nättiä, eikä mulla ollu ku siskon mulle joskus lainaama mekko, joka oli aika väljä. No ainakin se mahtu, ei siinä mitään, mutta ku se oli punanen. Mä olin kyl henkkamaukassa nähnyt yhen siistin mustan hameen eellisellä viikolla, ja mä aattelin et käyn sen vaan nopeesti hakemassa; mutta siinä jonottaessa se vika junakin sitten meni. Eihän meidän auttanut ku ottaa sit joku hikinen dösä. Onneks niitä kulki vielä, mutta siinä oli sitten vaan sitä sompaamista, kun se jätti johonkin korpeen, enkä mä oo oikeen hyvä suunnistaan ku mantsan maikka ei koskaan opettanut sitä kartanlukutaitoo. Kirjotettiin aina vaan jotain ihme esseitä.

Dösässä oli kyl aikaa miettiä broidia. Ikävä sitä oli. Ei oltu nähty aikoihin, ja nyt musta tuntu että mä olin huono isosisko. Mut joskus mä melkein unohdan, että yhelle meistä se oli isobroidi. Pikkusisko oli etsinyt sen kännykkää kotona, en mä tiedä miks, muuten vaan kai, ja se oli ihan hermona ku se soitti. No en kai mä voinut tietää missä broidin känny oli. 

Mulla on kännyssä sen nimi heti ekana: Ari. Aattelin, et jos siihen numeroon soittais, niin vastaiskohan se. Et jos siellä ois joku vastaaja, niin kuulisko sit niinku äänen haudan takaa. Oishan se joteski karmivaa. Mut jos oikein ikävä tulis, ni vois kai sitä soittaa. Sit vaan kuvittelis puhuvansa sen kaa. Jos se vaikka sanois, et "Ei olla kotona, mut tulkaa vaan käymään!", ni sit sanois et "joo, me tehään just niin ku sä sanot". Ja sit me mentäis sen hautajaisiin.

 

 

 

Koska en ole ihan varma, ketkä kaikki tähän ovat jo osallistuneet, tarttukoon tähän ken tahansa joka tuntee pakottavaa tarvetta tuoda murteensa / tarinansa kuuluville. Vaikka sinä!