Olin kuullut isännältä kertomuksia merkillisestä Perämeren saaresta, jossa rannat ovat peittyneet saarella toimineen sahan jäljiltä puutavarasta ja piikivistä. Tarina kertoi, että saaren maaperä ihan hyllyi sen päällä astellessa. Tuota ihmettä olin jo pitkään toivonut pääseväni katsomaan, ja viime viikonlopulla toive viimein toteutui, kun saimme moottoriveneen ja oppaankin houkuteltua mukaan pitkähkölle merimatkalle. Ajankohta alkoi olla tälle syksylle viimeisiä mahdollisia - kaunista oli nytkin luvattu, mutta meri jo velloi syksyn merkeissä..

Sahan aikana saaren kokoa oli kasvatettu sahalta jääneillä losoilla ja muulla puutavaralla rantojen korottamiseksi ja laivaliikenteen helpottamiseksi. Kummalliset laiturit eivät enää kuitenkaan hyllyneet, kun saarelle nousimme, vaan osa oli jo kauniisti sammalen peitossa ja koivujakin oli rantaan kasvanut. Näky oli kuitenkin kieltämättä epärealistinen.

Kallion saaren rantaviivaa.

 

Saari on säästynyt ryteköitymiseltä kylätoimikunnan ja lampaiden hyvällä huolenpidolla. Tosin jos ei risukkoa, niin ei laivojen mukana kulkeutuneita eksoottisia kasvejakaan enää löytynyt, joita isäntä muisteli kymmenisen vuotta sitten vielä nähneensä..

Mm. tämän veijarin ansiosta saari oli pajukoista siisti.

Lampaat tuodaan saareen kesällä veneellä, ja haetaan syksyllä näihin aikoihin pois. Tämä yksilö oli jäänyt saareen yksin, sillä kaverit oli siltä jo edellisviikolla noudettu. Näin käy joskus, mutta tällä kertaa lampaalla kävi tuuri, sillä saatoimme nyt ilmoittaa jälkeenjääneestä omistajalle.

 

Lastausaluetta

Piikiviä saaren rannoille on tullut laivojen painolastina maailman satamista. Kivien alkuperää ei siis kukaan voi tietää, mutta mielenkiintoisia ne olivat kaikesta huolimatta. Niitä riitti rantojen peittona miljoonittain - ja toinen toistaan merkillisempiä ja kauniimpia! Varsinainen geologin unelma siis - tai painajainen ü

Pii- ja kalkkikiviä ehkä Euroopasta ja Venäjältä

Piikivi muodostuu kvartsi-sisuksesta ja sitä ympäröivästä kalkkikivikerroksesta. Piikiveä on käytetty sekä tulen sytyttämiseen että työkaluksi, sillä kvartsi on lasia kovempaa ja lohkeaa teräväreunaisiksi paloiksi iskettäessä. Suomessa ei tällaista kiveä ole, joten sitä on tuotu muualta maailmasta suomalaisten tarpeisiin jo kivikaudella.

Pii- ja kalkkikiveä - ja "silmiä".

 

Sahan lopetettua toimintansa 1900-luvun alussa puutavara on jäänyt rannoille röykkiöiksi maatumaan ja ajelehtimaan. Sadan vuoden aikana aurinko, tuuli ja vesi ovat hioneet lankkuja, ja puu olikin sanoinkuvaamattoman kaunista - valkoista ja sileää. Kuten veden pyöristämä rantakivi, ne tuntuivat käteen kuin silkkiltä.

Luonnon muovaava voima tuli hyvin esiin eräällä rannalla, jossa törmäsimme hilpeään näkyyn: aallokko oli vuosien saatossa irroitellut lankuista kaikki oksankohdat ja kerännyt ne yhteen kasaan. Jostain kumman syystä pienet kappaleet eivät olleet ajelehtineet merelle, vaan ne olivat erkaantuneet muusta puutavarasta omaksi "yhdyskunnakseen". Niitä riitti vaikka lapioitavaksi asti. Oksanreikien - "silmien" - sekaan astuminen toi tunteen valtavan askarteluvaraston päällä kävelemisestä.

Mitä kaikkea näistä voisikaan tehdä..

Porukassa heräsi ajatus, että sisustusohjelmissa tällaiset olisivat kuumaa tavaraa sohvapöytien ja takkahuoneiden koristeena. Muutama siloinen kappale lähtikin sitten repussa mukaan kotiin. Pehmeistä paloista oli lähes mahdoton päästää irti!

 

Kallion saari jätti vielä vähän hampaankoloon. Myrsky yltyi saaressa ollessamme niin, että meidän oli jätettävä puoli saarta tutkimatta ja lähdettävä veneellä aaltojen alta pois. Mutta hyvä näin, saalista saatiin: piikiviä riittää vähäksi aikaa tutkittavaksi, ja uutta reissua voi miettiä nyt siltä pohjalta että paikka tunnetaan. Jos vaikka saisimme lapsetkin mukaan ensi kerralla. Sillä välin he ihmettelevät tuliaisia: hivelevän kauniita luonnon muovaamia koriste-esineitä joihin saa koskea!

Uniikkia.