"Ostakaa maata, sitä ei valmisteta enää."
- Mark Twain

 

Vaikkei mitään tietäisi metsänhoidosta, oikean vanhan metsän nähtyään sitä alkaa oitis toivoa, että ihmiset "hoitaisivat" metsiään vähemmän ja antaisivat niiden kasvaa enemmän.

Stansvikin vanha metsä lähes huokuu historiaa ja arvokkuutta.

Kaatuneet rungot maassa ja sammaleiden peittämät kannot ja kiviaidat kertovat koskemattomuudesta. Metsässä näyttivätkin viihtyvän yhtä hyvin niin ihmiset kuin eläimetkin. Kettuja, oravia, jäniksiä, perhosia, tikkoja, fasaaneja, mustarastaita, joutsenia, telkkiä, haapanoita, harmaahaikara.. joku tikkaharrastaja kertoi nähneensä harvinaisen valkopäätikan. Valkovuokkoja juuri parahiksi metsänpohjalla kaiken kruunaavaksi matoksi.

Sanoinkin isännälle, että tällaisen haluan myös kotiin.

Jos tammentaimet istuttaisi nyt, kauankohan saisi odottaa että pääsisi samoilemaan sammalen peittämien runkojen ja lahonneiden kantojen seassa..
Kun tajuaa, ettei ihmisikä riitä kaiken tuon kasvamiseen, tuntee itsensä yhtäkkiä hyvin surulliseksi: talousmetsistä ei ikinä tule tällaisia.

Edes täällä Etelä-Lapissa ei näe tällaisia metsiä, vaikka täällä kai sitä pitäisi olla enemmänkin koskematonta luontoa. Tammea ja muita jalopuita ei tietenkään lainkaan, mutta koivutkin ovat harvoin sellaisia jättiläisiä joita muistan etelän lapsuudesta - ne parhaat kiipeilypuut.

Nämä vanhat metsät ovatkin jonkinlainen eteläläinen ominaisuus - osaltaan tietenkin ilmastosta johtuva piirre, josta osaisi luultavasti joku dendrologi kertoa enemmän, mutta varmaan osansa on tehnyt myös lappilainen isäntä, joka arvostaa luontoa vain silloin kun sen saa muutettua rahaksi.

Loppujen lopuksi, vaikka Lapin maisemia aina ihannoidaan, täältä päin katsoen täytyy sanoa, että Suomessa riittää ihailtavaa joka suunnasta - Lapilla on erämaansa, Keski-Suomessa järvensä - ja Etelä-Suomella vanhat metsänsä. Onneksi.

Nämä ihanat metsät löytyvät täältä, lähes keskeltä Helsinkiä!