Jos niin ikävästi kävisi, että kuolema ilmoittaisi tulostaan hyvissä ajoin - sen sijaan että yllättäisi mukavasti nukkuessa tai jossain muussa tiedottomassa tilassa - suuressa maailmassa on kuulema sellainenkin tapa että vietetään eläviä hautajaisia.

Mikä hieno idea: saada hyvästellä ystävänsä ja tuttavansa omakätisesti silloin, kun tietää pian kuolevansa! Kurjaahan on nimittäin sellainen lopun odottelu, jonka aikana kaikki kärsivät. Elävissä hautajaisissa pääsisivät kaikki juuri oikeanlaisissa puitteissa ja asiaankuuluvassa varustuksessa ruotimaan tuntojaan - samalla kun olisi kerrankin oivallinen tilaisuus vainajan itsensä kuullen kertoa, miten paljon tätä arvosti - tai pyytää se kympin velka ajoissa pois..

Hieno idea, kunnes herää epäilys.

Löytyisikö sellaiseen oikeasti rohkeutta, vainajalla sen enempää kuin vierailla? Näin suomalaisittain? Miten sellaiseen juhlaan kutsutaan, niin ettei kankeinkaan (mikä oivallinen kielikuva) sukulainen loukkaantuisi? Miten pitää huoli siitä, ettei tilaisuuden aikana tulisi kenellekään vaivautunut olo? Jos ei olekaan mitään puhuttavaa? Puheiden pitäminen tuntuu teennäiseltä, amerikkalaiselta. Toisaalta pelkkä ryypiskelykään ei kuulosta oikein hienolta - tilaisuudenhan tulisi kuitenkin olla juhlava - vaikka tietty vapautuminen voisikin auttaa pitämään ainakin sen vaivautuneisuuden poissa.

Entäs juhlien jälkeen? Odottelu jatkuu kuitenkin..

Näissä viimeaikaisissa Murphyn lain tunnelmissa ei voi olla myöskään ajattelematta, että saattaisi käydä niinkin ettei ihan heti kuolisikaan. Olisi se sitten noloa, kun olisi kaikki jo hyvästeltynäkin, ja joku muu ehtisikin ensin.

Erään väärinymmärryksen johdosta olin kuvitellut, että etelän siskot ja muut veljen kaverit olivat juhlineet hiljattain veljen syntymäpäiviä.
No, se siis osoittautui väärinymmärrykseksi, mutta kuulosti niin kovin mukavalta.
Jos eläviä hautajaisia, niin miksei voisi viettää kuolleita synttäreitäkin.

Minä ainakin voisin viettää. Ja velikin pääsisi olemasta ikuisesti kaksviis.

Jos ei synttäreitä veli vielä saanutkaan, erään toisen huomionosoituksen kuitenkin. Veljen auto myytiin viimein, kun hänen hyvä ystävänsä oli ottanut asian hoitaakseen. Auto oli veljen viimeisin "urakka", ja kaikkien mielestä "veljen näköinen" - niinpä tämä ystävä oli käynyt auton kanssa vielä viimeisen kerran veljen haudalla ennen sen luovuttamista pois.
Tämä oli meidän kaikkien mielestä hieno teko.

Vaikka kaikki tällaiset rituaalit ovatkin ehkä "tunteellista hömppää" ja aitoskeptikon silmissä mitä pahinta huuhaata joilla ei kuolleen kannalta ole mitään merkitystä, olisi mukava ajatella, että koska ihmisellä on tarve tällaisiin, ja kyky esim. nähdä unia (joissa tapaa kuolleitakin!) - näillä täytyy olla joku hyvä, elämää säilyttävä peruste.

Sillä kaikesta huolimatta, siskon sanoin: "Niillä on todellakin merkitystä".

Joskus epäilyttää että ihminen pystyy aistimaan tai aavistamaan enemmän kuin tiedostamme. Tähän viittaisi sellaiset teot, joissa ihminen on järjestellyt asiansa kuntoon juuri ennen kuolemaansa.

Jos joku on katsonut ykkösteeveen uutta minisarjaa Jekyl ja Hyde - aika koukuttava ja vaihteeksi erilainen sarja muuten - siinä viime jaksossa herra Hyde haisteli (ja maisteli) erään ihmisen hiestä kaikenlaisia henkilökohtaisia asioita, ja ennusti tälle myös parin vuoden sisään koituvan kuoleman.

Hyde on fiktiota, mutta eläinhän pystyy tähän. Sairaaseen tai kuoleman lähellä olevaan ihmiseen tulee tietty tuoksu - jonka aistimiseen ihmisen hajuaisti ei yleensä riitä. No, jos joku, niin ehkä sairaanhoitajan harjaantunut nenä saattaisi erottaa sen tuoksun potilaassaan - samalla tavalla kuin heidän harjaantuneet silmänsä kuulema havaitsevat kuolevalle ihmiselle kasvoihin ilmestyvän kolmionkin.

Myös hiusanalyyseissä selviää yksityiskohtaista tietoa ihmisen elintavoista ja tämänhetkisestä kunnosta. Hiuksianostattava ajatus tämäkin - kuinkahan paljon ihan tavallisen kampaajan ammattitaitoiset silmät ja sormet "näkevät" sinusta hiustesi kautta? Siinä leikatessaan ja niitä näitä jutellessaan säälien samalla, että kunpa tuokin tietäisi..

Ilmankos olen aina vältellyt ryhtymistä lääketieteelliselle tai kampaamoalalle. Mutta koiria ja kissoja on ollut. Tällaisissa ennusteissa alkaa olla jo kuolemanvakavuuden maku: enää ei kannata tehdä täysremonttia elämäntavoissa tai alkaa kasvissyöjäksi jos Sesse haistaa sinussa kuoleman. Aika alkaa ehkä olla liian vähissä.

Saattaa olla etten vastaisuudessakaan halua tietää mitään koirani sen enempää kuin kampaajanikaan löydöksistä. Mutta elävät hautajaiset voisin pitää. Siinähän olisi hieno tilaisuus samalla delegoida ennalta kaikkia hoideltavia asioita sukulaisille ja tuttaville. Ei tarvitsisi yksin kaikkea miettiä, tai surevien läheisimpien. Käytännöllisyys ennen kaikkea, ja juhlista hyöty irti, vainajanakin.

 

 

Loppukevennys:

postinkantaja oli jakanut naapurinkin pankkipaperit laatikkoomme, ja kuori tuli tietenkin ruotaistua auki sen enempiä tarkistamatta. Kun maksuosoitteet ja tilisiirtojen summat alkoivat näyttää kovin merkillisiltä, huomattiin vasta katsoa kirjeen osoitenurkkaa.

Nyt on pohdinnassa, kummasta tulee suurempi vahinko, viedä kirje oikeaan osoitteeseensa vai olla viemättä.. ts. aiheuttaako naapurin vanhalle miehelle sydänkohtaus ja palauttaa revitty pankkikirje (yön pimeydessä) hänen laatikkoonsa, vai ollako palauttamatta..

Hmm hmm..