Niinhän sitä sanotaan, että kun talo on valmis, voi toisesta päästä alkaa jo remontin tekoon. Paitsi että talo ei ole valmis. Jostain kumman syystä paneloidun yläkerran katon nurkasta tippasi kuitenkin vettä silloin tällöin, lähinnä vesisateella, vaikka olemme asuneet talossa vasta vuoden, ja vaikka sitä edelleen rakennetaan, ja vaikka katossa ei ole ollut mitään vikaa tähän saakka (eikä pitänyt olla!).

Isännän kanssa arvuuttelimme kaikenlaisia hiuksianostattavia vaihtoehtoja, joista voitolle jäi kaksi karmaisevinta: joko peltikattoon jiiriin on jäänyt joku huonosti pellitetty kohta, tai suorastaan rako; tai vesi tulee sisään piipunvarresta valuen vintiltä paneelin sisäpinnalle ja sitä myöten aina aulan nurkalle saakka.

Isäntä muisteli, että piipun pellin ja peltikaton limitys jäi aika kapeaksi piipunpeltejä laittaessa, joten lähdettiin - jostain alkaaksemme - jälkimmäisestä olettamuksesta. Isäntä kävi syysliukkaalla katolla taiteilemassa silikonia piipun pellin alle siihen kohtaan, jossa arveli vuodon olevan, kokeillaakseen olisiko tukkeella mitään vaikutusta vedentuloon. Seuraavaa vesisadetta odoteltiin varpaisillaan. Kauhuksemme saimme huomata, että tippasuun tällä toimenpiteellä ei ollut minkäänlaista vaikutusta.

Oli pakko alkaa harkita sitä pelottavampaa vaihtoehtoa - jiiripellityksen osuutta tippasuun. Isäntä siis taas paljasjaloin hipsimään katolle silikoniputkilonsa sekä ruuvien ja työkalujen kanssa emännän jännittäessä tikkaiden juurella. Peltikatosta ei millään löytynyt mitään vikaa, mutta varmuuden vuoksi ruuveja jiiriin, ja silikonia jiirin saumaan. Katseltiin vielä vanhoista kuvista katonlaittoa, ja kun niissäkin näytti kaikki olevan kunnossa: alimmainen pelti riittävän ylös vedetty, päälimmäisten peittäessä alimmaisia hyvän matkan, tulimme päätelmään, että veden kapillaarisella nousulla ei mitenkään voisi sisälletippasua selittää. Eikä voinutkaan, iloinen tippasu sen kuin jatkui seuraavinakin sadepäivinä.

Ihmeteltiin kaiken keskellä, miten vesi voisi tullakaan niin suoraan aluskatteenkin läpi, puhumattakaan tervapapereista ynnä villoista, ellei katossa olisi reikää pellistä kaikkien peitteiden läpi suoraan alas, sisäkattoon asti. Arvoitusta kerrakseen.

Seurasi kuivempi kausi, ja tippasulle tuli väliaikainen loppu. Ämpäri kummitteli kuitenkin aulan nurkassa, eikä asia tietenkään päässyt unohtumaan. Viimeinen niitti tuli eräänä iltana täysin kuivalla säällä saunan jälkeen, kun katto alkoi aivan aavemaisesti vuotaa. Istuimme sohvalla telkkaria katsomassa, ja kummankin ilme olisi varmaan ollut kuvaamisen arvoinen, kun epäuskoisina vahtasimme vuorotellen vettä tippuvaa kattoa ja tähtikirkasta taivasta - kuin tennispallo-ottelussa. Isännällä alkoi tässä vaiheessa kuitenkin raksuttaa. Seuraavana aamuna revittiin panelit, paperit ja villat katosta, ja suoraan nurkan kohdalla paljastui viemäröinnin ilmastointiputki, joka tarkemmalla syynäyksellä selvisi putkessa juuri siinä kohdassa olevasta kulmasta katkenneeksi.

Tästä eteenpäin kaikki oli selvää kauraa: isäntä ähki putken sisältä jääneen tiivisterenkaan paikoilleen, ja pelkäämämme joulun pilaava kaaos oli noin tunnin aherruksella hoidettu. Villat takaisin - pieni nurkka kastunutta vaihtoon, onneksi pellavilla ei varastoi vettä! - ja uutta tervapaperia revityn paikaksi. Kastuneiden paneelien tilalle ei löytynyt varastosta uutta, joten sen verran katossa on nyt aukkoa, neljän paneelin leveydeltä. Mutta selvisimme sittenkin mahdollisimman vähällä remontilla. Mustaa tervapaperia katsoo melkein mielellään, kun tietää mikä tässä olisi voinut olla edessä. (Sitäpaitsi onhan se nyt niin muodikas väri!)

Isäntä muisteli jälkeenpäin, että he olivatkin vaarin kanssa toissa syksynä putkia laitellessaan ihmetelleet jaloissa pyörivää ylimääräistä tiivisterengasta. Nyt sen paikka löytyi. Ehkäpä putkisto on pysynyt paikoillaan ensimmäisen talven, kun lumi on painanut kattoa, mutta kattorakenteiden kuivaessa - ja mistä lie muista syistä - ilmastointiputki on myöhemmin joutunut venytykseen ja tiivisteetön kappale on tietenkin lopsahtanut kaikkein helpoimmin irti saumastaan. Yksinkertainen selitys, joka kaikkia karmeita vaihtoehtoja pohdittaessa ei ollut aluksi edes tullut mieleen.

 

Ette muuten arvaa mitä meillä poltetaan pirtinuunissa tänä iltana!

 

Kattoepisodissa (ja samaan aikaan maalämpöpumppuun liittyvässä vähän isomman budjetin episodissa) olisi ollut aikuisille halloweenia kerrakseeen, mutta lapsille se ei ihan riittänyt. Innostuimme siis tekemään vähän juhlaakin: vihreää kääretorttua ja appelsiini"kurpitsalyhtyjä".