Ihana, kaunis veli.

Uni tulee huonosti. Vuosi sitten, tähän aikaan, veli lakkasi olemasta. Katson digitaalisia numeroita kellossa ja olo on epätodellinen. 00:59, 01:00 - pimeässä tunne siitä, että jotain on todella tapahtunut on voimakas. Veli oli pimeässä itsekin.

Kun jotain haluaisi ja on tarve sanoa, sanon sen musiikin avulla. Ja taas varoitus, tästä ei nyt tullut pelkästään kaunis - niin kuin olin alunperin ajatellut, ja vaikka Rajattoman musiikki sitä onkin. Pelkät kauniit pojankuvat alkoivat vain tuntua todellisuuden vääristämiseltä ja lopputulos liian siloitellulta - totuus kun on kaikkea muuta.

Toivottavasti tämä ei järkytä ketään, minusta nämä kuuluvat tähän. Toisaalta tekisi mieli pidättää oikeus taiteelliseen vapauteen, sen enemmittä selityksittä. Mutta en halua kuulostaa ylimieliseltä. Tiedän että kaikki kokevat nämä asiat niin eri tavoin. Nyt tuntuu tältä.

 

 

Veljen "muistokonserttia" kokoon tuskaillessani kuulin samoihin aikoihin linja-autossa ihanan oldies-kappaleen. Koska en saanut toimittajan puheesta selvää, kappaleesta tuli ihan pakkomielle. Viimein salapoliisityönomaisesti, pikku palanen kerrallaan selvitimme, että kyseessä oli Gary Mooren One day. Ei siis edes ihan kauhean oldies. Kaiken tämän työn jälkeen en halunnut kadottaa biisiä, vaan inspiroiduin tekemään toisenkin videon. Olkoon tämä vaikka loppukevennykseksi - en tiedä mitä mieltä veli oli Gary Mooresta, mutta tuskin ihan haudassaan kääntyy.

Toivottavasti edes vähän piristää, tai lohduttaa.

 

Näissä tunnelmissa eteenpäin.

 

 

Ps.

Tiesittekö, että maailmanlaajuinen yhden lapsen politiikka pysäyttäisi nykyisen ihmismäärän katastrofaalisen kasvun ja väistämättömän romahduksen. Vuoteen 2100 mennessä olisimme 1800-luvun tasossa, 1,6 miljardissa. (Alan Weisman Maailma ilman meitä- kirjassa).

Näin kolmen lapsen vanhempina on tietenkin tekopyhää mainostaa pieniä perhekokoja tai ylistää lapsettomuutta, mutta asiassa on niin paljon järkeä, että lähinnä sitä ihmettelee ettei tällaista ole alettu jo ottaa puheeksi maailmalla. "Pehmittää" ihmisiä ainakin sopeutumaan ajatukseen. Olisimmeko isännän kanssa erilaisilla linjoilla nyt, jos alkaisimme lapsentekoon, en tiedä - näin jälkiviisaana voisi sanoa että "todennäköisesti". No, toiset sanovat, että pieni Suomi tarvitsee lapsensa. Maapallon ja ihmisen tulevaisuuden kannalta vaikuttaisi kuitenkin välttämättömältä jonkinlainen pakkorajoittelu. Muuten meille käy kuin myyrille tulee käymään vuoden tai parin sisään, niiden populaation ollessa nyt kuulema suurimmillaan kymmeniin vuosiin.

Maapallo ja elämä kylläkin kirjan kuvailujen mukaan toipuisi hämmästyttävänkin nopeasti ihmisen jälkeen, huolimatta jopa vartioimatta jäävistä ydinreaktoreista sun muista - että sinänsä romahdus ei hetkauttaisi muita kuin meitä.

Kiinalaiset ovat kyllä viisaita.