Veljen syntymäpäivä. Hän syntyi perjantaina ja 13. päivä. Hän täyttäisi 26.

Käsiin sattui vanhaa taloa raivatessa, ja mm. lukemattomia lasten piirustuksia selaillessa kuva, joka toi vedet silmiin.

Aurora on harjoitellut synttärikorttia. Äiti on kirjoittanut mallin. Normaalisti heitän tällaiset tekeleet pois, rei'itetylle paperillekin vielä. Nyt en ole jostain syystä heittänyt - ehkä kuva on ollut niin hellyttävä, ja toisaalta taiturillinen, neljävuotiaan tekemäksi. Vastalaitettu talo, eno ja porkkana. Älkää kysykö miksi porkkana.
Onnistunut versio on tietenkin lähtenyt päivänsankarille, malli on jäänyt kotiin muistoksi.

Niin vähän sitä tiesi silloin. Kaksi kuukautta 25-vuotissynttäreiden jälkeen hän olikin jo poissa.

Nyt, vuotta myöhemmin, muistoksi jäänyttä harjoituskappaletta katselee ihan toisin silmin. Minne tämän aarteen säilön? Lasten minäpienenä-kirjojen väliin?

Sitä miettii, miten ihminen voi elää elämäänsä aavistamatta lainkaan tulevaa tragediaa?
Kuinka hänen läheisensä eivät tajua mikä on tuleva?
Kuten juuri lukemassani Kirjavarkaassa sattuvasti asia muotoiltiin: jutellessamme jätimme tietämättämme jäähyväisiä.

***

Hankin veljen kuvalle samanlaisen kehyksen kuin vaarilleni - yllätyin ihan, että valokuvausliikkeestä löysin vielä sellaisen, vanhanmallisen, hienolla mustalla metallikehikolla varustetun jossa on pienet ruusut nurkissa.

Laitoin kuvat peilipöydälle rinnakkain, mutten silti saanut näkymästä mieleistäni. Vaikka kehykset eivät enää riitele keskenään, kuvat ovat edelleen eriparia. Veli näyttää yhä olevan väärässä paikassa. Väärässä joukossa. Elävien kuvat ovat toisaalla.

Arvoisessaan seurassa, silti, kumpikin.

Vanhaa puolta penkoessani löysin vielä kolmannen kehyksen, täysin samanlaisen kuin nämä kaksi. Jos olisin muistanut sellaisen omistavani, en olisi tietenkään uutta lähtenyt edes etsimään. Automaattinen ajatus siis oli, että seuraavalle sitten. Ja kauhistuin. Mummin sanoin, tätäkö tämä loppuelämä on? Odottaa, kuka lähtee seuraavaksi.

***

Kunnioitus vainajaa kohtaan tuntuu vain kasvavan ajan myötä. Huomaan, että ajattelen veljeä aina kun ahkeroin, ja ajattelen, että tämä on nyt tehtävä hyvin, niin kuin veli tekisi.

Mummi on sanonut samaa.

Ehkäpä tämä on juuri sitä, elämistä vainajankin puolesta.

***

Kritisoin taannoin luterilaisten hautausmaiden suoria rivejä.
Vasta huomasin, että Maahiska oli kirjoittanut täsmälleen samasta aihesta vain muutamia päiviä myöhemmin. Lukekaapa tämä. Vaadin anarkiaa virtaviivaisille hautuumaille!

Semminkin, kun kuulema suurin osa kirkkoon kuulumattomistakin haudataan joka tapauksessa kirkon maille.
Yleensä vainajan omaisten pyynnöstä.

Kannattaisi omaistenkin kunnioittaa vainajaa edes sen verran, että antaisivat arvoa hänen vakaumukselleen. On törkeää ohittaa ihmisen omat periaatteet hänen viimeisellä matkallaan. Vaikka itse hän siitä tuskin enää välittää, tulevat, hautaa katsomassa käyvät sukupolvet ehkä kuitenkin. Vainajasta jää ihan väärä kuva.

***

Lopuksi, Veli, ihmisellä tulee kaikenlaista kauheaa mieleen niinä kyynisyyden hetkinä, jolloin asioita ei mieti tunteella, vaan alitajunta ja järki kuljettavat ajatusta. Kuten sellaisia, että eipä tarvitse miettiä lahjojen hankkimista, tai että onpa yksi kulu vähemmän jouluna ja synttäreillä.. Anteeksi niistä, en käsitä mistä sellaiset tulevat, sillä usko pois, en tekisi MITÄÄN tässä maailmassa mieluummin, kuin miettisin pääni puhki mitä hankkisin sinulle tänään syntymäpäivälahjaksi.

En mitään.

Ja sinulle sentään oli aina vaikeaa ostaa lahjaa.

Joskus haveilen typerästi, että kunpa voisin ottaa kaiken takaisin, peruuttaa ajan, halata sinut henkiin, kuten jossain kírjeenvaihdossa siskojen kanssa mietittiin. Hakea pois eksyneen, kuten hain uudenvuodenaaton jälkeen koiran.

Kunpa se olisi niin helppoa. Miten ihanaa se olisi.

 

Muistatko tämän:

Äiti kiinnitti sängynpäätyysi värikkään helmitaulun ja selitti, että tällä voi sitten laskea. Olit katsonut hämmästyneenä, mutta tehnyt työtä käskettyä ja parhaasi mukaan koittanut peruuttaa peppuasi helmiliukumäkeen.

Hyvää syntymäpäivää, hassu!

 

Kuva: sisko, piirros kuoressa: siskojentytöt Lilli ja Ronja - 13.8.08