Ensin alkoi emännällä huimaus. Aluksi vähän joka päivä, sitten eräänä aamuna niin, ettei huimaus lakannutkaan, eikä koko päivänä. Netissä kerrottiin, sen mitä viliseviltä kirjaimilta sain selvää, että huimaus on hyvin yleistä, mutta että jos se kestää useamman tunnin, on syytä hakeutua pikaisesti lääkäriin. No, tunteja alkoi olla koossa jo useampi, mutta mihinkäs siitä, kun auton rattiin ei voinut kuvitella istuvansa, ja lapsetkin olisi siihen hurjaan kyytiin pitänyt ottaa mukaan. Isäntäkin oli ulottumattomissa, koska edellisenä iltana olin unohtanut autoon puhelimeni, jonka isäntä vei tietenkin aamuvuoroon lähtiessään hyvää hyvyyttään ja tietämättään mennessään.

On muuten uskomatonta, miten avuttomaksi ihminen tulee ilman puhelinta tällaisessa paikassa, josta pääsee pois vain autolla. Soita taksi, hihkaisin itselleni. Ai niin.. 

Kun seuraavana päivänä isäntä sai sitten puoliväkisin raahattua lääkäriin, verenpaine huiteli pilvissä. Lääkäri kuitenkin sanoi, että "ruumiinrakenne ei viittaa taipumukseen korkeasta verenpaineesta", ja toisaalta että "tällainen verenpaine ei vielä selitä huimausta", jotenka "verenpaineen täytyy johtua huimauksesta eikä päinvastoin", ja luokitteli huippauksen hyvälaatuiseksi asentohuimaukseksi.
Hetken kävi mielessä kyseenalaistaa päiviä kestävää asentohuimausta, ja kysyä että mitähän sitten on "pahanlaatuinen" sellainen, mutta jätin kysymättä. 

Resepti kuitenkin tuli: siedätyshoitoa. Että mahdollisimman usein huimaavaa asentoa toistaen, niin kyllä se siitä asettuu. "Saattaa tosin kestää kolmekin kuukautta." Ihmetykseltä ja huojennukselta en huomannut kysyä, että mitenkäs sitä ihminen käy töissä tai koulussa kun ei auton rattiin kestä mennä. Mutta onneksi ei nyt ole ollutkaan kursseja eikä tenttejä, eikä juuri kesätöitäkään tiedossa.

..

Seuraavana päivänä oli isännän vuoro. Päivällä laatoitteli loppuja kodinhoitohuoneesta, ja kuulin kuinka kirosi kun puukko lipsahti niin että haalariin tuli reikä. Sitten kuului että kappas, kalsareihinkin tuli reikä. Ja jo se on jalassakin reikä!

Mutta ei siitä sen enempää, laastaria päälle ja hommia jatkamaan, ja itsekin jatkoin huimaukseni siedätyksen kanssa - mikä olikin keittiössä köykkiessä helppoa. Illalla lämmitettiin sauna (niin, oma uuden talon sauna!), ja saunassa isännällä alkoi haava jalassa vuotaa. Ja vuotaa ja vuotaa. Saunan jälkeenkin vuotaa. Kääri jalan pakettiin ja kävi nukkumaan, koska oli yövuoroon lähtö. Mutta jalka vuoti yhä, tuli paketistakin läpi.

Viimein nousee ja ihmettelee, että eihän tässä nukkumisesta tule mitään, jolloin minäkin havahdun huolestumaan, ja kehotan menemään ihmeessä lääkäriin. No tuollaisen takia, murahti isäntä. Mutta lähti sitten, puoliväkisin, kun tuumasin, että jos saat vaikka yövuorot lomaa.

Sairaslomaahan sieltä tuli, ensimmäistä kertaa talon rakentamisen aloittamisesta neljä vuotta sitten. Jalassa tikit ja saunakielto ja kaikenlainen jalan venyttelykielto (= lattianlaatoituskielto). Kun mietin millaisissa paikoissa isäntä on toisinaan roikkunut, millaisissa korkeuksissa keikkunut, millaisia työkaluja käyttänyt, niin ei hullummin, että puukolla sitten viimeisenä päivänä jalkaan. Ehkä se oli jo aikakin.

Talossa on ollut melko kummallinen tunnelma viime aikoina. Pitkästynyt isäntä on koittanut saada pasianssin ja netissä surffailun avulla aikansa kulumaan, ja hoippuva emäntä on koittanut seinistä ja kaiteista kiinni pitäen saada huimauksensa vaikka sinnillä kuriin ennen viikon päästä olevaa kenttäkurssia.

Laatoitus seisoo. Koulukirjat seisovat. Pihatyöt seisovat. Aukustikin pelmahti kuumeeseen ja koira potee korviaan. Enää tätä taloa pitävät pystyssä vain kaksi prinsessaa leikkivää tyttöä ja kissa. Eikä kevätkään tule.

Mutta mielenkiintoista miten sinnikkäästi sitä ihminen venyttää lääkäriin lähtöä! Mitä, joutusi vielä vaikka tunnustamaan, että on oikeasti jotain vakavaa.

..

 

Korvien suhinaa ja verenpainetta laskeakseni lähdin pyöräilemään, ja totesin, että tämän kylän kohdalla pudotellaan paljon pölykapseleita. Liekö kertonee kauheasta kiireestä pois tuppukylästä, vaiko teiden huonosta kunnosta, tiedä häntä, mutta luulisin kuitenkin että siitä jälkimmäisestä, sillä on tämä niin kaunis kylä, jos huomaa katsoa ympärilleen. 

Kyläläisillä näkyy olevan tapana ripustella kapseleita päätien varrelle näytille ja ohiajavien valikoitavaksi - mikä on kyllä sangen ystävällistä, sillä onhan niitä paljon helpompi tuosta tunnistaa kuin potkiskella ojanpohjia.

Aamun saalis

Tunnistatko omasi?