Pääsin sitten lukemaan geologiaa. Olen ihan pöllämystynyt. (Muistelen suotyyppivastaustani, ja pudistelen päätäni..) Tässä pitäisi varmaan tuulettaa tai jotain. Hip huraa.

Noin kaksi sekuntia kirjeen avaamisen jälkeen aloin nimittäin heti ajatella syksyä, mihin kaikkeen kouluun lähtöni vaikuttaisi: ekaluokkalaisen aamuiset koulubussiin saattamiset ja iltapäiväkerhon aikataulut ja kuljetukset (onko niitä?), kahden nuoremman hoitopaikkojen järjestyminen ja kuljetukset sinne ja sieltä, itselleni työpaikan etsiminen: isännän tulot eivät enää yksinään riitä minun kahdensadan kilometrin koulumatkoihin ja lastenhoitomaksuihin kaiken sen lisäksi mitä nyt jo on.. Niin, ja ne kahdensadan kilometrin koulumatkat. Täältä kulkee kaksi bussia päivässä, ja väärään suuntaan. Joudun vaihtamaan välillä, tai sitten pitää hankkia toinen auto ja.. voih.

Ensi syksynä tulee tapahtumaan niin paljon yhtä aikaa, meitä on kaksi koululaista ja kaksi uutta tarhalaista; uuteen taloon muuttokin tulee eteen ennen talvea - vaikka väkisin, sillä toista (kolmatta?) talvea emme voi lämmittää kahta taloa. Viime vuoden sähkön tasauslasku oli hysteerinen, hyvä ettemme joutuneet ottamaan lainaa siihenkin! Lisäksi tarhan ja koulun aloittamisen seurauksena (yhtä suurella varmuudella kuin maailma pyörii) tuleviin flunssapoissaoloihin voi varautua henkisesti jo nyt, ja minun koulun kautta työn aloittamiset yhdistettynä isännän vuorotyöaikatauluihin yhdistettynä lasten flunssakierteeseen /-isiin kuulostaa.. katastrofilta!

Hulluko olen?
Miten helppoa onkaan ollut olla - ja olisi olla - kotona! Nyt sen vasta tajuan, ja nyt siitä vasta osaisin nauttia, kun melkein kuusi vuotta meni sopeutumiseen. No, aina vaapana elänyt, ei sitä hetkessä muutu kotiäidiksi! Nyt alkaisin olla valmis. Mutta nyt on sen aika ohi, ja jos lottovoittoa ei tule (mikä helpottaisi syksyn asetelmia ainakin jonkin verran), muutos on tapahduttava, tavalla tai toisella.

Olisinpa saanut kuvitettua/tarinoitua sen miljoonaomaisuuksia myyvän lastensatukirjan aikanaan. Minulla oli sellainen aikomus. Jotenkin se vain jäi.. Nyt voisin hyvillä mielin aloittaa opiskelun, ja perhe eläisi - ei enää isännän selkänahasta, vaan minun kirjatuloilla! Onhan minulla tosin vielä kesä aikaa..

Että näin siis tänään. Kauhulla odotan syksyä. Miten tämä elämä onkin aina tällaista? Koskan ei ole sopiva.

(Mutta voi miten haluaisin lähteä lukemaan! En malttaisi mitenkään lykätä, tai vielä pahempaa, jättää opiskelupaikkaa kokonaan pois. Kai tämä jotenkin tästä sujuu. Vaari aina sanoo, että asioilla on tapana järjestyä..)

Asteikolla plus ja miinus, tunneviisari heiluu nyt äärilaidasta toiseen..