Kaikille kaksijapuolivuotiaiden uhmaikäisten kanssa tekemisissä olleille varmaan tuttua tämä seuraava, mutta laitan. Ihan vain kiusallani ja pitääkseni pääni koossa.. Poika puhuu jo hyvin, mitä nyt ässät vähän suhisee..

Aamupuurolla:
- Syöhän nyt.
- En hyö.
- No älä syö.
- Hyönpäh!
- No syö.
- En hyö!
- Älä syö, mutta älä tappele siinä.
- Tappelenpah!
- No niinhän sinä teetkin, tappelet.
- En tappele!
- No tappeletpas.
- En tappele!
- No älä tappelekaan, vaan syö se puuro.
-En hyö!
Lusikka lentää.
- Pois pöydästä sitten.
- En mene!
- Menet jäähtymään.
- En mene. Hyön tähhä.
Annan lusikan takaisin.
- En ota luhikkaa. (Hakee haarukan laatikosta.)
- Ei sillä voi syödä puuroa.
- Voipah!
- No ei voi.
- Voinpah!
- Syö sitten.
- En hyö!
.. ..
- Ei tuu mitään!
- No kun se on haarukka.
- Ei ole haarukka!
- Itse hait sen laatikosta.
- En hakinut laatikohta!
- Haitpas. Ota lusikka.
- En!
- Sitten pois pöydästä. En jaksa tapella.
- Ei tapella!
- Ei niin.
- Tappellaanpah!
...

Montakohan aamupuuroa, välipalaa, lounasta, välipalaa, päivällistä, välipalaa ja iltapalaa vielä..

Ei sillä, isännän kanssa juuri mietittiin, mistä kaikesta sitä olisikaan jäänyt paitsi jos ei näitä riiv.. lapsia olisi. Esim sellaisesta sanasta kuin 'ukkelipönttö'* ei tietäisi mitään. Kyllä se sentään avartaa tämä vanhemmuus.

* Aukustin iskälle eräänä aamuna antama "hellittelynimi".