Joskus sämpylöitä leipoessa muistuu mieleen pankinjohtajan sanat, kun hattu kourassa oltiin asuntolainaa hakemassa. Kun kaikki tulot ja menot oli paperille pantu, hän tuumasi, että loppu onkin sitten emännän kotitaloustaidoista kiinni.

Se jäi kaikumaan päähän, ja varsinkin leipoessa palaa väistämättä mieleeni. Uunia lämmittäessä alkaa nimittäin lähes aina vaivaamaan ajatus, voiko oikeasti nykyisillä sähkönhinnoilla itse leivottu tulla halvemmaksi kuin ostettu? Se uuni kun on yleensä ainakin tunnin päällä. Se on monta kilowattia. Uunin kyljessä lukee 8 kWh. Sehän on kuin sähkökiuas!

Eikä siinä kaikki. Esim. sämpylöitä leipoessa pitää käyttää sähkövatkainta. Sen käyttämän sähkön lisäksi sen osista ja muista käytetyistä astioista tulee ylimääräinen tiskauskerta. Kun on käsitiskikone, se tietää ainakin, mitä, 15-20 litraa lämmintä vettä? Vesi lämpenee sähkövaraajassa, tässä vanhassa talossa. Vanha, ajan mittaan kalkkeutunut varaaja ja 20 litraa lämmintä vettä, kuka sen kulutuksen voi edes arvata? Sitten on vielä ne sämpylöiden valmistusaineet, ja leivinpaperit, ja tiskiaine, ja oma työ - ensin leipoessa, sitten tiskatessa. Olikohan siinäkään kaikki..

Niille hemmetin sämpylöille tulee niin paljon hintaa (puhumattakaan vaivannäöstä), että kai sen euron- puolentoista sämpyläpussin jo hakee kaupasta.

En sitten tiedä. Ehkä laiskuus ja tekosyyt puhuvat. Mutta totta ainakin toinen puoli. Ihan kyljestä alkaa kolottaa nykyään jos sen sähköuunin joutuu kääntämään päälle. Joku pidempään kestävä uuniruoka, pari-kolmetuntinen pata - leivinuuni sille on lämmitettävä. Mikä ei olekaan ongelma, sitä ruokaa kun voi odottaa. Mutta sämpylät olisi kiva saada heti aamulla..

Makua ei tietenkään voi mitata rahassa. Ehkä se on itsetehdyn ainoa peruste ja lohtu. En jaksa uskoa että säästö, enää nykyjään - paitsi jos on se leivinuuni ja vesi lämpiää muuten kuin sähköllä. Tämä säästöä vai ei-ongelma pätee kyllä muuhunkin itsetehtyyn. Esim. vaatteet: kankaat, napit, vetoketjut, langat, nyörit, neulat.. kaikki tykötarpeet maksavat nykyään niin paljon, että itse ommellen ei voi säästöstä puhua ollenkaan. Paitsi jos hakee materiaalin kirpputorilta. Mutta se on jo elämäntapa. Näin perheellisenä, jäljelle jää vain tekemisen riemu.

Niin että mikä?! Kyllähän minäkin sitä yritin, niin kuin kunnon perheenäiti ainakin. Mutta eihän niistä, mahdollisimman yksinkertaisista malleista kootuista, outokuosisista alekankaista tehdyistä housuista ja mekoista voi kauhean ylpeäkään olla. Varsinkaan, kun kaupassa tulee vastaan toinen toistaan hienompia, pitsillä ja tereillä somistettuja, painokuvioilla koristeltuja, naurettavan halpoja ja niin ihastuttavia lastenvaatteita. Riemu on kaukana, kun vertaa niitä lastemme päällä oleviin kummallisesti istuviin ompeluksiini.

Eihän sitä kertakaikkiaan viitsi taistella ylivoimaista vastaan. Olenkin siirtynyt shoppailemaan. Olen oppinut jopa pitämään siitä. On ihan mukava tehdä löytöjä, ja miettiä samalla, kuinka paljon tässäkin säästi aikaa ja rahaa..

Voisipa sämpylöitäkin shoppailla.