Kiki
pelkäsi muovipusseja ja ilotulituksia.
Se metsästi hiiriä kuin kettu - tai kissa - hyppäämällä ensin korkealle ilmaan ja sieltä suoraan hiiren päälle. Joskus tämä yllätyksenomainen ja niinkin isolle koiralle yllättävän hiljaisesti suoritettu temppu onnistuikin.
Tästä syystä, ja siitä että se oli melko nirso ruoan suhteen, arvelimme että sen oli ollut tarkoitus syntyäkin kissaksi.
Tai ehkä se oli kissa. Vain vähän isompi sellainen.
Kiki oppi kyllä uimaankin, myöhemmällä iällä.
Ja kun sen makuun päästiin, mikään ei ollut mukavampaa. Paitsi ne jälkipuinnit..
Mutta sateesta Kiki ei pitänyt. Koiranilmoilla oltiin siis sisällä.
Kiki oli aina kaikille kiltti, mutta siitä ei koskaan tullut lasten koiraa, niin kuin olimme toivoneet. Se ei vain pitänyt lapsista.
Tämä ei lapsia juuri hidastanut, ja koska Kiki oli kiltti koira, se oli myös hyvin kärsivällinen.
Kiki piti huolen, etteivät kaupustelijat roikkuneet pihallamme.
Ja itse itselleen antamansa tehtävän myötä vahti niin taloa kuin vauvojakin - kun sille päälle sattui.
Paitsi ihmisille, Kiki oli kiltti myös muille eläimille.
Kun Kikistä tuli vanha, se ei enää kulkenut niin paljon mukanamme retkillä ja lomareissuilla.
Monilla kuitenkin ehdittiin käydä..
+/- kymmenen vuotta
.. ennen kuin se vaipui uneen 22.9.08
Kiki ei loppuaikoinaan kuullut juuri mitään, ja jos se oli nukkumassa pedillään, pirttiin saattoi tallustella kaikessa rauhassa kuka tahansa.
Siitä huolimatta, ehkä tänä yönä meillä nukutaan vähän huonommin.
Ps. Täällä blogimaailmassa Kiki ehti osallistua muutaman kerran Valokuvatorstaihin:
Kommentit