Isännän synttärilahjaksi saama kuularata näytti aluksi aivan toivottomalta urakalta: tuhat pientä nippeliä, muutama rautatanko ja sata metriä muoviputkea pitäisi saada taivuteltua Linnanmäen vuoristorataa muistuttavaksi kokonaisuudeksi jossa rautakuulat sujahtelisivat sitten hissin nostamina tyylikkäästi kieppejä, silmukoita ja kaarteita pitkin.

Seurasin tapahtumaa etäältä, kuunnellen isolla R:llä kuuluvia kirouksia ja pienemmillä ärrillä kuuluvia hiljaisia sadatteluja, ja sitä loputonta rautakuulien pamahtelua lattiaan, kun radan joku osa ei toiminut niin kuin piti. Täytyy myöntää, että parin viikon jälkeen olin aika skeptinen koko projektin onnistumisesta.

Tästä kaikki alkoi. Ohjeiden syynäämisestä ja osien lajittelusta.

Pienistä mustista kasoista syntyi kokoamisen jälkeen futuristisen näköisiä kiinnitysnipsuja jotka pitäisivät radan tangot ja muoviputket yhdessä.

Radan variaatiomahdollisuudet ovat esitteen mukaan rajattomat, mutta ensikertalaisena isäntä seurasi ohjeen mukaista rakennelmaa: tietty määrä nipsuja tiettyyn asentoon joka tankoon.

Tangot pystyyn legoalustaa muistuttavalle tasolle. Tähän asti kaikki meni ihan hyvin.

Kahden rinnakkain tulevan muoviputken pätkiminen oikeisiin mittoihin ja taivutteleminen radaksi (jolla kuulat myös pysyisivät kovassa vauhdissa) olikin sitten varsinainen koettelemus. Kierteessä on tässä vaiheessa yksi putki.

Toinen putki rinnalle ja lisää kierteitä, kieppejä ja spiraaleja. Ratojen kallistukset ja kulmat vaativat lähes uskomattoman tarkkaa hienosäätöä että kuulat pysyivät radalla. Varsinkin ulkokaarissa kuulat tahtoivat hypätä ulos. Liian nopeaa vauhtia sai korjattua radan keskelle tehtävillä notkahduksilla tai lyhyillä nousuilla. Liian hidasta vauhtia taas laskuja jyrkistämällä. Mutta oikean asteen löytymistä sai harjoitella moneen kertaan, ja pieni muutos radan alku- tai loppupäässä vaikutti tietenkin kaikille muillekin osille. Joskus hienolta näyttänyt muutos teki radan jatkamisen lopussa mahdottomaksi, ja kaikki piti aloittaa alusta.

Hissiä piti fiksata ihan omin luvin sillä kuulat eivät pysyneet jostain kumman syystä hissin kyydissä. Sälekaihtimien kuljetuskoteloista (siis ette usko mitä kaikkea meillä säästetäänkään) tuli oivallinen muovikuori hissille, ja kuulat saatiin kulkemaan ja osumaan ratojen alkuun niin kuin pitää.

Välillä piti tehdä vähän enemmän lumitöitä ja harrastuksen eteneminen hidastui, mutta tammikuun loppupuolelle päästessä, alle kolmessa viikossa, kuularata oli jo valmis - mistä olen kiitollinen siksikin, sillä kuulien putoilua ei kukaan olisi jaksanut kuunnella varmaan yhtään kauempaa. Mutta on myönnettävä: rata on todella hieno, ja hauska katsella.

Suosittelemme!

(Filmiä tulossa)

Valokuvatorstai pyytää inspiroitumaan alla olevasta kuvasta:

..ja mehän inspiroidutaan:

- Pantiin sileäks.

- Tullaanks teille kans?

Aurinko jää noustuaankin vielä puunlatvojen taakse, mutta lupaus tulevista valoisista päivistä näkyy iltapäivätaivaalta putoavassa lumisateessa - auringonlaskusta voi nauttia näinkin!

Google oli eilen stratigrafinen Nicholas Stenon syntymäpäivän kunniaksi.

Toivottavasti en riko mitään tekijänoikeuksia, tämä oli niin hieno että piti ottaa talteen.

"Ulkopuolella maailma möyryää tai uinuu, sodat syttyvät, ihmiset elävät ja kuolevat, kansat katoavat, toiset nousevat ja tulevat kohta niellyiksi; maailma kulkee kulkuaan, repiytyy hajalle ja syntyy uudestaan, ja tuon äänen ja vimman, kuohunnan ja aaltoilun keskellä ihmiskunta jatkaa elämäänsä.

Juokaamme siis kupillinen teetä.

Minä tiedän, ettei tee ole mitätön juoma, kuten tiesi Kakuzo Okakura, joka 1200-luvulla kirjoitti teestä kirjan ja murehti mongoliheimojen kapinaa, ei niinkään siksi, että se aiheutti kuolemaa ja hävitystä, vaan koska se tuhosi muiden Song-dynastian hedelmien mukana niistä kallisarvoisimman, teen taiteen. Seremoniaksi muuttuneessa teenjuonnissa kiteytyy kyky nähdä pienten asioiden suuruus. Mistä kauneuden voi löytää? Suurista asioista, jotka on tuomittu katoamaan niin kuin kaikki muukin, vai pienistä, jotka vaatimattomuudessaan kykenevät tuomaan elämäämme ikuisuuden välkehtivän säkenen?

Teeseremoniassa juoma valmistetaan ja nautitaan aina samalla tavalla, se vie yksinkertaisten, aitojen ja hienostuneiden aistimusten äärelle, suo jokaiselle mahdollisuuden päästä pienillä kuluilla maun aristokraatiksi, sillä tee on yhtä lailla köyhien kuin rikkaidenkin juoma ja teeseremonian kauneimpiin piirteisiin kuuluu, että se tuo elämämme kaaokseen levollisen harmonian hetken. Niin, maailma kulkee kohti tyhjyyttä, kadotetut sielut itkevät kauneuden perään, mitättömyys saartaa kaikkialta. Juokaamme siis kupillinen teetä. Hiljaisuus laskeutuu, tuuli suhisee ulkona, syksyn lehdet kahisevat ja lentävät, kissa nukkuu lämpimässä valossa. Ja eletty hetki jalostuu jokaisen kulauksen myötä."

Muriel Barbery: Siilin eleganssi, s. 97-98. Gummerus.

Yllä olevan tekstin jälkeen voisi vanhaa sanontaa mukaillen kysyä, onko mitään tärkeämpää kuin teenjuonti?

Kirja on allekirjoittaneella vielä kesken, mutta suosittelen sitä nyt jo, sekä teen että kahvinjuojille. Kirjan pääosissa ovat keski-ikäinen ovenvartijarouva joka yrittää kaikin keinoin salata sivistyneisyytensä talon asukkailta, sekä samassa talossa asuva 12-vuotias tyttö, joka etsii syytä perua itsemurhansa, jonka päivämäärän hän on jo päättänyt. Molempien elämä mullistuu kun taloon muuttaa japanilainen herra Ozu. Kirja on suorastaan kaunis ja ajatuksia herättävä; hilpeäkin, eikä ainakaan missään mielessä synkkä.

Tähän rentoon teemaan sopii kuvitukseksi muutama otos isännän 42-vuotissyntymäpäiviltä elämän, maailmankaikkeuden ja kaiken muun sellaisen hengessä. Synttäreillä juotiin kyllä kahvia, mutta muuten tunnelma oli kuin Maailmanlopun ravintolassa - tai Siilin eleganssin teehetkessä - siis kun ihminen edes hienoisesti aavistaa paikkansa äärettömässä maailmankaikkeudessa - tai edes maapallon historiassa - parasta mitä hän voi tehdä on juhlia ja juoda teetä (ja ehkä joskus kahvia).

Linnunradan liftarin pyyhe.

Uuden vuoden lupaus: muistetaan nauttia elämästä - ja teehetkistämme! 

Ekaluokkalainen Aukusti ja kolmasluokkalainen Aurora tunnelmoivat

Toivomme joulun rauhaa, tunnelmaa, ja paljon kirjalahjoja* kaikille!

- Pankin Talkkarit

* WSOY lahjoitti tänä vuonna ensimmäisen kerran Suomen historiassa kaikille ekaluokkalaisille kirjalahjan jouluksi.

Ovatko tontut jo käyneet kurkkimassa ikkunoidenne takana? Jos ovat, niin ota niistä kuva, sillä viimeisen haasteen aihe on tontut hiipivät.

Tässä meidän tonttu. En arvannutkaan, kun lähdin ulos katsomaan tähtitaivasta, että tonttu olikin meillä sisällä!

Onneksi sattui kamera taas mukaan ü

Joulukuu alkoi synkissä merkeissä. Joulukadun avajaisetkin pidettiin vesisateessa.

On vaikea keksiä kurjempaa näkyä kuin tontut ja joulupukki rekensä kanssa mustalla asfaltilla. Joulupukki olikin joutunut ottamaan renkaat allensa.

Pukki oli niin salaperäinen pimeissä vaunuissaan, että hänestä ei saanut kuin mustia kuvia. Lisäksi kaupunki oli pimennetty juhlan kunniaksi, jotta voisimme konkreettisesti kokea kaamoksen. No, täytyy sanoa että tehokasta oli, luonto hoiti hienosti osansa eikä antanut lumihiutalettakaan. Kun katujen jouluvalot sytytettiin lopuksi kättentaputusten tahdissa, oli kuin joulu olisi jo tullut.

Ensin katsottiin tonttujen tulishow, joka sopi kieltämättä koleaan tunnelmaan, ja lämmitti katsomoon asti.

Lopuksi taputimme itsemme symbolisesti kohti joulua ja valon juhlaa!

Ja tulihan sitä luntakin, viimein ü

Tämä on tehty muutama vuosi sitten, mutta nyt tuota valoa kaipaa jo niin kipeästi, että kaivoin ylös tämänkin - tulisipa lunta, joulu, pakkasta ja valon juhlaa!

Kannattaa muuten tosiaan kuunnella kuulokkeilla kuten joku tuolla videon kommenteissa mainitsikin - kuuluu kaikki Club for fiven upeat äänet ja kaiut kunnolla.

Valoa kohti..

Kuvattu 19.11.11 ©isäntä

Meillä ei näköjään päästä näistä avaruus-aiheisista kuvista eroon.

Mutta ääni on tämä: hiljaisuus.

Talon harjan lähellä oleva kirkas planeetta on Jupiter.