Mehtäsielu kirjoittaa: "Suru ei ole umpikuja. Se on pitkä musta tunneli, jonka läpi on kuljettava."
Se on hienosti sanottu. Synkältä vaikuttavassa ajatuksessa on kuin onkin lohtua - seinään törmäämisen sijaan jossain edessäpäin odottaa tunnelin toinen, avoin pää. Oli siellä sitten minkälainen maailma hyvänsä, se ei ole ainakaan umpikuja.

Veljellä ei ole vielä kiveä eikä nimeä. Vain valkoinen risti, jonka päällä on pienen siskontytön tuomat kivet (ja rypistynyt voikukka joka lensi pois..). Pääsimme isännän kanssa käymään veljen haudalla ensimmäistä kertaa hautajaisten jälkeen. Päivä oli tosi kaunis, aurinkoinen ja tämän kevään lämpimin etelässäkin. +20 C:een lämmössä tuli pohjoisen ilmanalaan tottuneelle ihan hiki, jopa emännälle vilukissalle.

Veimme koreissa kiviä ja simpukoita - mummi keksi simpukat veljen ja vaimonsa suunnittelemasta, ja nyt siis peruuntuneesta Thaimaanreissusta. Edessä siskon rakentama havukranssi ja käpyjä. Muutamia kynttilälyhtyjä karsittiin jo pois. Mummi ja vaari toivat kukat.

 

Olen saalistanut Mehtäsielun suosittelemaa Parnasson numeroa ja esseetä nimestä kivessä. Nyt olisi mitä otollisin aika lukea jotain sellaista. Mummi on sanonut pelkäävänsä, että kun kivi kaiverrettuine nimineen saapuu haudalle, kaikki taas konkretisoituu ja alkaa uusi taantuminen toipumisprosessissa.

Lehden saaminen käsiini näyttää kuitenkin olevan ongelmallista. Parnasson sivuilla myydään kyllä vanhojakin, mutta päivitys näyttää olevan hidasta, sillä siellä ollaan menossa vasta viime vuoden puolivälin numeroissa. Viime vuoden lopun numeroita pitää tämän logiikan mukaan kaiketi odotella ensi kesään tai syksyyn. Otin sitten viimein yhteyttä asiakaspalveluun, ja sieltä luvattiinkin, että "uudempiakin" numeroita saa kyllä, tosin vähän kalliimmalla hinnalla (!?). Tein kuitenkin tilauksen, ja jäin odottamaan.

Luulin pitkän odotukseni olevan ohi, kun sain kuoren eilen postissa. Hypistelin aarretta, mutta pitkitin kuoren avaamista vielä siksi, kunnes lapset olivat rauhoittuneet peteihinsä ja iltalukemisten ääreen. Kun olin aivan yksin, avasin kuoren. Ilmettäni ja pettymystäni ei voi sanoin kuvailla, kun kuoresta paljastui kaksi SUOSIKKIA. Asiallisesti kyllä ne numerot jotka olin tilannut, mutta kertakaikkisen väärä lehti. Katsoin kansissa irvisteleviä hevihemmoja epäuskon vallassa pitkään. Näky oli jotenkin niin absurdi. Muistui mieleen erään sukulaisen kertomus juhlista, joissa hän luuli ottaneensa lautaselleen makeaa kakkua, mutta kakku olikin ollut pyöreä voileipäkakku. Hän kertoi, että odotukset ja makukokemus olivat niin suuressa ristiriidassa, että sen jälkeen hän ei enää ikinä saattanut syödä voileipäkakkua.

Ihmisen mieli..

Haroin pussin pohjaa vielä senkin jälkeen kun olin tajunnut että erhe oli todella tapahtunut - siinä toivossa, että siellä olisi kuitenkin ollut salataskussa tai edes rypistyneenä pohjalla ne oikeatkin lehdet, ja nämä olisivat olleet jotkin kummalliset kaupanpäälliset. Mutta eihän siellä mitään ollut, edes yhtä sivua.

Ei auttanut kuin tehdä uusi tilaus - ja antaa samalla katkeransävyinen palaute asiakaspalveluun. Mutta ei se mitään auta, paha mieli tuli, ja mikä pahinta, taas odotellaan..

..

Oli meillä etelänvierailulla muutakin "kivaa" (en voi haudallakäyntiä sanoa suorastaan kivaksi, mutta tuntui hyvältä päästä käymään, kun tähän mennessä on nähnyt vain muiden ottamia kuvia). 

Koska olimme isännän kanssa kahden, päätimme korjata viime kesän pettymyksen - väliin jääneen planetaario-esityksen - ja nauttia samalla muutenkin kahdenkeskisestä mikrolomasta. Olin aamulla pohjoisen junassa matkalla Tikkurilaan kehunut isännälle, että Sokos-hotellissa saa halvan aamiaisen, jolla voitaisiin käydä ennen Heurekan avautumista. Muistelin, että joskus 90-luvulla se oli maksanut 12 markkaa. Isäntä nauroi, että nyt se on tietenkin 12 euroa, johon minä nauroin, että ei nyt sentään, neljä euroakin olisi jo tuplahinta. 

Olin saada järkytyksen kun reseptionin nuori tyttö ilmoitti aamiaisen hinnan - se tosiaan oli tasan 12 euroa! Selitin hänelle markka-ajan hinnoista, ja koitin saada edes jonkinlaista ymmärrystä hämmästykselleni. Tyttö katsoi täysin huumorintajuttomasti ja totesi ettei ollut silloin töissä. Ei varmaan. Tuskin syntynytkään.

Aamiainen oli kuitenkin mukava, lähinnä kiireettömän tunnelman takia - lehden sai lukea rauhassa, kenenkään maitoja tai mehuja ei tarvinnut siivota pöydältä, eikä ketään tarvinnut juoksuttaa vessassa. Ihanaa! Syötiin keskeytymättä, juotiin kahvit kaikessa rauhassa ja lämpimänä, katseltiin ihmisiä ja aurinkoista aamua.. ylellisyyksiä joita ei olla koettu - moneen vuoteen. 

 

Heureka ei tuota koskaan pettymystä, ja Verne-teatterin Kosmiset törmäykset oli henkeäsalpaava. Eräs nainen sanoikin poistuessamme, että tällaisten näytösten pitäisi olla pakollisia kaikille kouluikäisille. Saattaisivat mennä asiat paremmin perille. Nyökyttelin isännälle, siinä olisi ideaa, mutta samalla tuli mieleen muiden suomalaisten eriarvoinen asema - Helsingissä on kaikki lähellä.

Laivanäytös oli kiva, ja tietenkin piti käydä ihmettelemässä montako kiveä tunnistaisin kivipihan kokoelmasta. Galilei-tiedepuiston vesielementit ohittaessamme en voinut olla tuntematta piikkiä omassatunnossani - lapset olisivat rakastaneet sitä! Mutta kyllähän he vielä ehtivät, ehkä vielä tänä kesänä.. 

 

Illan ehdoton kohokohta oli mummin ja vaarin ja siskon kanssa koettu, vuodesta 2002 loppuunmyyty Kvartetti.

Mitä siitä voi sanoa. Mykkänä vain ihmettelee ihmisten ammattitaitoa. Sellaista, jossa näyttelijä ei vaikuta edes näyttelevän. Kertoo ehkä jotain ammattitaidosta, jos näyttelijä tokaisee "punajuuri" ja katsomo ulvoo naurusta.
Ei sitä voi sanoin kuvata. Yhdistelmä Hardwick, Valkama ja Pöysti varmaan paljastavat jotain.
Alkuperäisessä versiossahan näytteli myös Siimes. Vähän harmittaa, että siihen ei ikinä ehditty, kun Siimes sairastui. Mutta hyvä tämä oli näinkin. Kukaan ei tiedä, miten kauan näytelmä enää pyörii. Oli onni päästä katsomaan. Sitäpaitsi toivon, että alkuperäinenkin versio nähdään vielä joskus esim. telkkarissa. Ei kai tällaista helmeä ole voitu jättää taltioimatta. Kaikkien suomalaisten olisi oikeus nähdä tämä joskus.

 

Illalla hypättiin suoraan kaupunginteatterin näytöksestä junaan, niin kuin aamullakin oli tehty. Ajanhallintaa parhaimmillaan, naureskeli mummi. Meillä oli hyvä päivä, josta jäi kaikesta ajankäytön tehokkuudesta huolimatta - tai juuri sen vuoksi - hyvä ja levännyt mieli pitkäksi aikaa.