"Ulkopuolella maailma möyryää tai uinuu, sodat syttyvät, ihmiset elävät ja kuolevat, kansat katoavat, toiset nousevat ja tulevat kohta niellyiksi; maailma kulkee kulkuaan, repiytyy hajalle ja syntyy uudestaan, ja tuon äänen ja vimman, kuohunnan ja aaltoilun keskellä ihmiskunta jatkaa elämäänsä.
Juokaamme siis kupillinen teetä.
Minä tiedän, ettei tee ole mitätön juoma, kuten tiesi Kakuzo Okakura, joka 1200-luvulla kirjoitti teestä kirjan ja murehti mongoliheimojen kapinaa, ei niinkään siksi, että se aiheutti kuolemaa ja hävitystä, vaan koska se tuhosi muiden Song-dynastian hedelmien mukana niistä kallisarvoisimman, teen taiteen. Seremoniaksi muuttuneessa teenjuonnissa kiteytyy kyky nähdä pienten asioiden suuruus. Mistä kauneuden voi löytää? Suurista asioista, jotka on tuomittu katoamaan niin kuin kaikki muukin, vai pienistä, jotka vaatimattomuudessaan kykenevät tuomaan elämäämme ikuisuuden välkehtivän säkenen?
Teeseremoniassa juoma valmistetaan ja nautitaan aina samalla tavalla, se vie yksinkertaisten, aitojen ja hienostuneiden aistimusten äärelle, suo jokaiselle mahdollisuuden päästä pienillä kuluilla maun aristokraatiksi, sillä tee on yhtä lailla köyhien kuin rikkaidenkin juoma ja teeseremonian kauneimpiin piirteisiin kuuluu, että se tuo elämämme kaaokseen levollisen harmonian hetken. Niin, maailma kulkee kohti tyhjyyttä, kadotetut sielut itkevät kauneuden perään, mitättömyys saartaa kaikkialta. Juokaamme siis kupillinen teetä. Hiljaisuus laskeutuu, tuuli suhisee ulkona, syksyn lehdet kahisevat ja lentävät, kissa nukkuu lämpimässä valossa. Ja eletty hetki jalostuu jokaisen kulauksen myötä."
Muriel Barbery: Siilin eleganssi, s. 97-98. Gummerus.
Yllä olevan tekstin jälkeen voisi vanhaa sanontaa mukaillen kysyä, onko mitään tärkeämpää kuin teenjuonti?
Kirja on allekirjoittaneella vielä kesken, mutta suosittelen sitä nyt jo, sekä teen että kahvinjuojille. Kirjan pääosissa ovat keski-ikäinen ovenvartijarouva joka yrittää kaikin keinoin salata sivistyneisyytensä talon asukkailta, sekä samassa talossa asuva 12-vuotias tyttö, joka etsii syytä perua itsemurhansa, jonka päivämäärän hän on jo päättänyt. Molempien elämä mullistuu kun taloon muuttaa japanilainen herra Ozu. Kirja on suorastaan kaunis ja ajatuksia herättävä; hilpeäkin, eikä ainakaan missään mielessä synkkä.
Tähän rentoon teemaan sopii kuvitukseksi muutama otos isännän 42-vuotissyntymäpäiviltä elämän, maailmankaikkeuden ja kaiken muun sellaisen hengessä. Synttäreillä juotiin kyllä kahvia, mutta muuten tunnelma oli kuin Maailmanlopun ravintolassa - tai Siilin eleganssin teehetkessä - siis kun ihminen edes hienoisesti aavistaa paikkansa äärettömässä maailmankaikkeudessa - tai edes maapallon historiassa - parasta mitä hän voi tehdä on juhlia ja juoda teetä (ja ehkä joskus kahvia).
Uuden vuoden lupaus: muistetaan nauttia elämästä - ja teehetkistämme!
Kommentit