Heurekan murhanäyttelystä vuodelta 2010

 

Jotkut sanovat, että kun ihminen kuolee, hän saa rauhan.

Tiedä tuosta.

Meillä "juhlitaan" tänään veljen kuoleman nelivuotispäivää.

Kaikesta maailman kurjuudesta huolimatta, en vieläkään saa sanottua, että hänellä olisi parempi "lepäämässä rauhassa".

 

Sisko laittoi koskettavan viestin sosiaaliseen mediaan:

 

"Jos voisin palata eiliseen päivään neljä vuotta sitten, päättäisin ettei ole liian myöhä ja soittaisin sittenkin sinulle, pikkuveli. Nyt en kuule sinusta enää koskaan ja se särkee sydämeni.."

 

Sisko ei ole saanut rauhaa ajatukselta, että olisi voinut puhelinsoitolla muuttaa sen mitä sinä yönä tapahtui.

Sellaisen ajatteleminen voi tehdä hulluksi.

Olemme tänä vuonna, neljäntenä vuonna, puhuneet omista "kammomuistoistamme", kuten sisko2 sen sanoo.

Hänelle se on Mediheli, joka kutsuttiin lennosta pois, tarpeettomana..

Minulle se ovat pimeät kuvat veljestä yksin ojanpohjalla.

Näin lokakuussa myös painajaiset vainoavat. Kaikki helpottaa taas joulukuussa, kun tulee muuta ajateltavaa.

Mutta rauha?

Tuleeko sitä koskaan?