Täällä Etelä- ja Länsi-Lapissa on tullut tänä syksynä vettä niin, että tulvat ovat olleet pahemmat kuin keväisin.

Kävimme Ruotsin ja Suomen rajalla Kukkolankoskella katselemassa tilannetta, kun sattui kohdalle todellakin tälle syksylle harvinainen aurinkoinen ja melko tuuletonkin vapaapäivä.

Kukkolankoski virtaa Tornionjoessa, Suomen suurimmassa vapaana virtaavassa joessa, vähän Tornion yläpuolella. Kuvassa näkymä ruotsinpuolelle.

Löysimme rannalta nahkisenpyytäjän, joka kertoi että vettä on nyt niin paljon, ettei nahkisenpyynti tahdo sujua. Nahkismerrat lähtevät virran  matkaan, tai nahkiset yksinkertaisesti uivat mertojen yli.

Oli hänellä kuitenkin näyttää muutama saaliiksi tullut nahkinen. Tässä nahkisten sumppuna toimii maitopänikkä. Sumpussa nahkiset lasketaan takaisin veteen, ja ne pysyvät näin elävinä. Pänikkään oli porattu pieniä reikiä jotta vesi pääsee virtaamaan läpi.

Renkkujen varassa olevia nahkismertoja. Nahkinen ui ylävirtaan kuten lohi. Kutupaikoille joen latvoille matkalla olevaa nahkista saa kuulema parhaiten kuuttomana myrsky-yönä ja pohjoistuulella. Nahkista saisi pyytääkin vain öisin, ja aamulla merrat tulee nostaa vedestä pois.

Pyytäjä kertoi, että hän käyttää listemertoja, jotka on tehty männystä ohuita soiroja vuolemalla. On myös pajumertoja, mutta ne eivät kuulema kestä litistymättä tällaisessa koskessa. Uusinta uutta on lasikuitumerta, joka kestää. Joku isäntä kuitenkin moitti sitäkin, että siihen ei nahkinen ui - ehkä nahkiset vierastavat sen metallista sointua?

Renkkujen päälle oli tehty silta koskessa sijaitsevalle särkälle, tai saarelle jolla mertoja säilytettiin. Siltaa saivat käyttää vain kalastajat - enkä ihmettele miksi!

Siian lippoamiseen tarkoitetuja siltoja ei näkynyt. Ehkä virta oli korjannut ne pois.

Päivä oli niin upea, että päätimme paistaa makkarat. Tämän täytyy olla upein laavupaikka missä ikinä olemme käyneet!

Enkä malta odottaa, että pääsemme maistamaan ensimmäisiä halsterilla paistettuja nahkisia.