Lyhyt silmäys lattioidemme yli antaa jonkinlaisen kuvan siitä mitä meillä tällä hetkellä on tekeillä.

Keskellä pirttiä sijaitsee pääsiäisen ja vapun inspiroima naamari- ja pahvi-askarteluläjä.

 

Toisessa laidassa kätevästi käsillä paperinarusyherö, josta on syntymässä kukkaverhot - aikanaan.

 

Kun tulee joutilas hetki, on mukava tekaista yksi kukka lisää tuleviin, kesänkevyisiin verhoihimme, tai vaikka virkata Liian_isoon_amigurumimekkoon yksi kierros..

Niin, Liian_iso_amigurumimekko.. Kun ottaa liian paksun langan ja liian paksun virkkuukoukun, saa aikaiseksi liian ison mekon kymmensenttiselle amigurumi-kissalle, ja sopivan hameen kymmenvuotiaalle.

Tämä on todellinen kesähame - toivottavasti siis ilmat vielä lämpenevät!

Ja jottei kukaan erehtyisi sanomaan ääneen, että olenhan käsityöihminen, tässä todiste kymmenen vuoden takaa etten ole: keskeneräinen kesäneule. Tuskin tulee valmiiksi tällekään kesälle. Mutta kunhan saan jonkun suomentamaan käsittämättömältä kuulostavan ohjeen, vielä tähän palaan.. Miten ihmeessä olen osannutkin lukea tuota joskus!

 

Sen sijaan tolpanvieruksella meillä on edelleen amigurumien virkkauspaikka.

En tiedä mikä tuossa viehättää, mutta siihen on ehkä kaikkein helpoin palata. Aurora saattaa usein ottaa juuri hetkeä ennen koulubussille tai -taksille lähtöä vielä virkkuukoukun käteensä ja kutaista hetkessä uuden palleron lintuperheeseensä. Tämä on lähimpänä eteistä!

Onneksi meillä on paljon avaraa lattiatilaa, ja vähän huonekaluja.

 

Mutta tämä ei ole pelkästään askartelupostaus. Huomaan kuvia katsoessani, että turhamaisuuttani tekemäni siivoustoimet näkyvät selvästi kuvissa. Olen siis juuri ennen kuvien ottamista siistinyt kasoja ja vienyt roskia roskiin, eikä kuvissa näytä lainkaan siltä kuin normaalisti.

Muistuu elävästi mieleeni juttu jota mummi on joskus kertonut. Eletään 80-luvun alkua, ja mummi on kutsunut terveystarkastajan pieneen kotiimme antamaan lausuntoa siitä, kuinka hankalissa ja ahtaissa oloissa elämme, saadakseen näin suosituksen Arava-lainan myöntäjälle ja suotuisan rahoituspäätöksen uutta kotia varten. Muistelen, että meiltä oli laina jo aiemmin evätty.

No, yltiöpäisen siisti mummimme oli kuurannut koko mökin lattiasta kattoon, laittanut pitsiverhot ikkunoihin, puhtaat räsymatot lattioille ja hortensiat maljakoihin. Sievät kesämekot yllämme otimme terveystarkastajan vastaan pullantuoksuiseen kotiimme. Aikansa ympärilleen katseltuaan ja pullaa nautittuaan täti oli sanonut mummille: kuulkaa rouva hyvä, en voi parhaalla tahdollanikaan kirjoittaa tänne että tämä olisi epäsopiva paikka lasten asua. Tämähän on mitä ihanin koti!

Arava-laina jäi saamatta.

 

Huomaan itsekin kamppailevani yhtenään sekä siivousintoilun että luovuuden välillä. 

Olisi ihanaa jos kotona olisi aina siistiä. Mutta toisaalta askareiden pariin on niin paljon mukavampi palata kun ne ovat valmiiksi paikoillaan. Jonkinlaista kauhun tasapainoa  - kompromissia sikasiistin ja eletyn näköisen ja oloisen kodin välillä haetaan siis jatkuvasti. Jos joustankin siivoamisesta jonkin verran, pidän siisteydestä kuitenkin niin paljon, etten voi olla tönimättä kasoja aina vähän siistimpään kuosiin, nostelematta villeimpiä kasasta karkailijoita takaisin ruotuun, tai imuroimatta sieltä täältä kasojen alta, että homma pysyisi ns. hanskassa. Mutta olen ylpeä itsestäni siinä, että olen voinut antaa askartelukeskittymien pääsääntöisesti olla, siitäkin huolimatta että niillä on tapana pikkuhiljaa valloittaa yhä isompia osia talosta.

Terapeuttista, tämä. Ja huomaan, että ihan mummin veroiseen tarkkuuteen en minäkään pysty, vaikka rastista pöydällä - jolle kuppi laitetaan - minulle aina virnuillaankin.

Jäihän tännekin jotain.. 

 

 

Pöydän alla on joku lukenut, ja löytyypä täältä siivoamaton lankasyherökin. Pölytön, tosin.