Isäntä kertoi tarinan töistä: eräs insinööri oli laitettu suunnittelemaan konttorin edustan piha-alueet uusiksi. Insinööri suunnitteli, ja pihan nurmialueet ja istutukset toteutettiin. Mutta pihasta puuttuivat kaikki kulkuväylät. Tätä asiaa insinööriltä ihmetyksessä kyseltiin, johon insinööri vastasi, ettei piirtänyt kulkuväyliä lainkaan, koska haluaa ensin katsoa minne kulkuväylät syntyvät. Jäätiin siis odottelemaan. Kun vuosi oli kulunut, pihan nurmialueen poikki oli muodostunut selvät polut, jotka insinööri nyt lisäsi piirustuksiinsa. Polut siistittiin: ne päälystettiin ja polkujen reunat kivettiin ja polut virallistettiin kulkuväyliksi.

Tarina on minusta hieno. Insinööri tiesi, että tie kulkee ihmisen mielestä aina väärässä paikassa, ja että ihmisellä on taipumus tehdä oikopolkuja sinne, missä tie ei kulje. Hän päätti olla ihmistä ovelampi.

Kun alkaa tarkkailla oikopolkuja, voi yllättyä ihmisten kekseliäisyydestä - tai laiskuudesta. Ei ole väliä sillä, kuinka lyhyt matka pitää oikaista. Jos matkaa on mahdollista lyhentää oikopolulla, se tehdään. Useimmiten oikopolut ovatkin lyhyitä ja suoria. Ne oikaisevat kulman, kahden risteävän tien tai puiston poikki. Oikopolku siis nimensä mukaisesti oikaisee.

Oikopolut eivät kuitenkaan aina noudata tätä logiikkaa, tai yleensä mitään logiikkaa.

Joskus oikopolku kiertää. Ikävä paikka, kuten valoristeys, työmaa tai pelottava piha jolla on vihainen koira/isäntä saatetaan kiertää oikopolulla. Silloin ei ole väliä vaikka matka pitenisi - oikopolku tekee silti tehtävänsä, eli säästää aikaa.

Aina oikopolku ei tee edes sitä, vaan voi olla täysin tunteiden vallassa syntynyt vapauden ja vallattomuuden osoitus - silkasta oikopolun tekemisen riemusta syntynyt. Silloin oikopolun käyttäminen saattaa viedä enemmän aikaa kuin varsinaista tietä kulkeminen. Ehkäpä oikopolulle mennään joskus jopa viihtymään ja virkistymään, hakemaan luonnon tuntua kaupunkiympäristössä - kuluttamaan aikaa.

Sillä yhteistä kaikille oikopoluille on se, että niitä näkee nimenomaan kaupungeissa.

Seuraavassa muutamia esimerkkejä:

1. Tyypillinen oikopolku

- polku oikaisee kulman.

 

2. Kartellaan suojatietä-oikopolku

- oikopolulla ohitetaan suojatie ja säästytään valoissa jonottamiselta. Tällainen oikopolku on yleensä runsaassa käytössä, ja usein vilkkaan väylän kahden valoristeyksen välissä.

 

3. Tie kulkee väärään suuntaan-oikopolku

- vaikka kaikkien oikopolkujen syntyyn voi pitää syynä tien sijoittamista väärään paikkaan, tästä oikopolusta on käytön runsauden vuoksi tullut jo toinen tie - yhtä leveä ja mahdollisesti runsaammin käytetty.

 

4. Oikopolku mutkalla

- harvoin näkee kierteleviä ja kaartelevia oikopolkuja. Sellainen oikopolku lienee tehty pelkästä mutkittelun riemusta, tai oikopolun suunta on ollut hakusessa.

 

5. Askeleen päästä-oikopolku

- oikopolun hyöty jää kyseenalaiseksi tai olemattomaksi.

 

6. Kun tie ei kelpaa-oikopolku

- ehkä tie kulkee väärältä puolelta katutolppaa, tai on muuten tylsä. Tällainen oikopolku kulkee siis tien suuntaisesti.

 

7. Epäselvä oikopolku

- oikopolku alkaa vahvasti, mutta päätyy keskelle nurmikkoa.

 

8. Siitä läpi-oikopolku

- mitä sitä pensaita kiertämään.

 

9. Vierestä ohi-oikopolku

- polku kulkee rinteessä tai mäessä portaiden vieressä tai niiden välittömässä läheisyydessä.

 

10. Syntyvä oikopolku

 

- oikopolun aihe on jo havaittavissa, toisinaan ura voi olla jo selvästi näkyvissä. Tässä vaiheessa oikopolun kehitys voi lähteä vielä kahteen suuntaan: oikopolku joko vahvistuu, tai hiipuu pois.

Joskus näkee unohdettuja, ruohottuneita oikopolkuja, joista vielä voi hämärästi havaita uran suunnan, mutta jotka selvästi ovat jostain syystä jääneet käytöstä pois - ehkä rakennuksen, uuden tien, tai uuden oikopolun vuoksi.

Joskus oikopolku syntyy myös tien tai portaiden suoranaisesta puutteesta. Siitä seuraavaksi vielä muutama esimerkki:

11. Neljän tien risteys-oikopolku

- voi aiheellisesti kysyä, onko tällaisella paikalla tie jäänyt vahingossa tekemättä?

 

12. Toinen versio neljän tien risteys-oikopolusta

- teitä ei ole ollut aikomuskaan tehdä, joten ihmiset ovat polkeneet omat tiensä. Tämä kävisi myös esimerkkikuvasta alussa kerrottuun tarinaan. Oikopolut kulkevat optimaalisessa paikassa eikä ylimääräisiä, poikkeavia oikopolkuja synny.

 

13. Oikopolku rinteessä

- tässä olisi ilmeisesti ollut rappusten paikka. Tosin voihan olla, että oikopolku menisi silti rappusten vierestä, kuten esimerkissä 9.

 

14. Virallistettu oikopolku

- oikopolku on saanut penkit varrelleen, joskus jopa päällysteen tai sen paikalle on rakennettu portaat. Ehkä tämä on oikopolun evoluution päätös - siitä on tullut yleisesti hyväksytty kulkuväylä.

Yllä olevia oikopolkuja katsellessa - kuten vaikka mutkittelevaa oikopolkua tai tien vieressä kulkevaa oikopolkua - herää epäilys, tekeekö ihminen oikopolun useimmiten sittenkin vain silkasta vapaudenkaipuusta. Yksinkertaisesti siksi että asfaltoitu tie on niin tylsä kävellä. Silloin tulee eittämättä mieleen, että noinkohan alussa olleen tarinan kekseliään insinöörin kulkuväylät säilyvät ainoina polkuina konttorin pihassa - vai jokohan sielläkin risteilee uusia oikopolkuja. Jos ei muuta, niin uusien päälystettyjen teiden vieriä myötäillen.

 

Oikopolun evoluution murheellisempi päätös.

 

 

Kiitos oikopolkujen kuvaajille - paitsi sadetta flunssaisena uhmanneelle emännälle itselleen, niin erityisesti avustajille - isännälle ja sisko-D:lle!