Haasteeseen ovat yllyttäneet mm. Mk, Pellon pientareella, Demetrius ja moni muukin varmaan..

Siis asioita, jotka ovat olleet kivoja juuri tänä kesänä:

Upea toukokuu - kesä alkoi ennennäkemättömän aikaisin näillä korkeuksilla. Vaikkei meillä hellettä sen jälkeen ole ollutkaan, lämmintä kuitenkin kohtuudella.

Vanha talo on viimein purettu ja etupihan maisema on auki - ja uusi terassityömaa siinä nenän edessä muistuttamassa itsestään ü

Ahkerointi tuottaa tulosta sisälläkin: olemme huonojen säiden aikana saaneet taloa pikkuhiljaa kuntoon (lue: listoitettua). Raksatyömaan aloituksesta nyt 6 vuotta, ja tahti senkin rauhoittuu ü

Olemme pärjänneet hyvin vaikka isännän viimekesäisen lomautuksen ja emännän tämänkeväisen opintotuen loppumisen takia talous on ollut entistä tiukemmalla pari vuotta. Mikä tärkeintä, rahanpuute ei ole vaikuttanut perheen sisäiseen ilmapiiriin; asiat tuntuvat olevan paremmin kuin koskaan. Täytyy myös sanoa, että rahapulasta huolimatta on myös etuoikeus että toinen meistä on saanut olla kotona ja perheen kanssa koko kesän. Vaikka töitä on haettu ihan tosissaan, mielessä on samalla kaihertanut lastenhoidon ja molempien vanhempien aikataulujen järjestäminen töiden myötä. Täältä perukoilta kulkiessa siinä olisi ollut oma hommansa.

Heti perään on sanottava, että nuorinkin lähtee eskariin - ts. lapset kasvavat ja osaavat tehdä asioita yhä itsenäisemmin. Tänä kesänä on ensimmäistä kertaa tuntunut, että meillä vanhempina on hiukan helpompaa. Mahdollinen tulevaisuus työelämässäkin näyttää pian ihan toiselta - puoli vuotta on paljon lapsen elämässä.

Ruoanlaitto ulkona - grillaussäitä on riittänyt, kun on ottanut asenteen mainoksen mukaan ja osannut iloita siitä, että yhtäkään lumi- tahi raekuuroa ei ole saatu niskaan - vain muutama rankkasade- ja ukkoskuuro (ja isännän työpaikalla oli kuulema tullut pingispallon kokoisia mutta sitä ei lasketa).

Ensimmäisen ja edellisen kohdan vuoksi matka Helsinkiin parhaimpaan helleaikaan oli erityisen antoisa. Enemmänkin olisi sitä iloa tosin voinut nauttia..

Uimaretket luonnossa - järvissä ja merenrannoilla!

Hyttyskesästä huolimatta olemme jostain syystä onnistuneet nämä imijät väistämään. Kuten myös punkit.

Edellisestäkin johtuen luontoretket ympäri Suomen ovat olleet antoisia: Sallan tunturi- ja pitkospuukävelyt, Oulangan kanjoni ja Kiutaköngäs, Kuusamo, Oulun Hupisaaret, Helsingin saaret ja museot, Keski-Suomen järvet ja uimapaikat.. Lasten mielestä erityisesti kohteet Puuhamaa, Tietomaa, Heureka, Särkänniemi ja Haaparannan Candyworld - ja se että olemme nähneet ihania serkkuja, joita ei talvella niin pääse näkemään.

Kesäkahvilat - kuten vaikka Kemin merenrannan Nuottakahvila tai Hupisaarten kasvihuonekahvila Tuomenkukka. Mikään ei voita kesäkahvilan tunnelmaa! Eikä sitä, että olemme isännän kanssa saaneet nauttia muutaman kerran sellaisessa ihan kahden kesken - sekä kesän kohokohtana yhden kerran elokuvissa!

 

 

Ehkä kesä ei lopu ihan vielä, vaan hellettä tulee vielä meillekin..

 

 

Parasta kesässä - eka kesäloma!

 

 

Ps. jos et jo ole vastannut haasteeseen, nythän on mitä parhain hetki ottaa haaste vastaan - kesä ei ole ohi, mutta kokemuksia on jo kertynyt..