Se alkoi kai viikkomuistioiden täytöllä. Niiden sellaisten jotka laitetaan pöydälle telineeseen auki niin, että aukeamalla näkyy kerrallaan viikon päivät. Meillä oli jo kotona asuessani viikkomuistio pöydällä, ja siihen tuli kirjoitettua kaikenlaista muutakin kuin tärkeimmät menot; säätietoja, syntymäpäiviä, juhlia, kohokohtia, voittoja ja tappioita, iloja ja suruja.

"Kauheita uutisia: iskä sai potkut D:ltä!"

"Nyt kuljetaan polkupyörillä. Hyvä homma, koko perheen kunto kohentuu!"

Viikkomuistio piti sisällään niin paljon perheen elämää, ettei niitä raaskinut vuoden lopussa heittää pois vaan niitä alettiin kerätä säästöön.

Jossain vaiheessa meillä alettiin pitää "Kodin kirjaa". Viikkomuistioiden rajallinen tila, päivää kohden vain muutama rivi, ei millään riittänyt kaikkeen sanottavaan - seitsemänhenkisessä perheessä kun tapahtui koko ajan ja paljon!

Kodinkirjaksi hankittiin blanko A3-kokoinen kovakantinen vihko, ja sitä täytettiin niin, että kukin perheenjäsen kirjoitteli sitä mukaa kun siltä tuntui. Kirjassa on siis yhtä aikaa monenikäisen ja monessa elämäntilanteessa olevan ajatuksia, nuorimpien sisarusten ja vanhempien sisarusten ja vanhempien. Olen haaveillut samanlaisesta omassa kodissani - kunhan kaikki lapset oppivat kirjoittamaan. Kodinkirja on korvaamaton muisto sisarustenkin kesken.

Kun muutin kotoa omaan asuntooni, löysin kirjakerhon AnnoDomini-sarjan. Ajattelin kerrankin kokeilla ihan ikioman päiväkirjan kirjoittamista ja tilasin sellaista muutaman vuoden. Vaikka kirjassa ei ollut oikeastaan sen enempää tilaa kuin viikkomuistiossakaan, oli sitä ainakin helpompi jälkeenpäin selailla, ja myöhemmin säilyttää. Sitäpaitsi tähän kirjaan tuli piirrettyä ja kirjoitettua sellaista mitä kodin kirjaan tai viikkomuistioihin ei ikinä.

AnnoDominit täyttyivät tunteenpurkauksista, arjesta ja elämästä lyijykynä- ja kuulakynäpiirroksin elävöitettyinä.

"Rahat loppu. Näin ei vielä koskaan. Kerään tyhjiltä tonteilta omenoita ja kanille ruohoa vielä ajelemattomilta nurmikoilta. Torilta sain kalanperkuujätteitä. Niistä saa hyvää keittoa. Ostin vielä kilon porkkanoita ja keitin marmeladia."

Tällaiset kurjistelut olivat yleisiä mutta melko tilapäisiä, ja tekstiä yleisestikin lukiessa kaiken takana kuuluu nuoren ihmisen ilo elämästä ja kyky olla murehtimatta turhia - pääasia että pärjäsi seuraavaan tilipäivään.

"Sähelsin taas avaimen kanssa ja jouduin aamuasussani isännöintitoimistoon ruinaamaan ovenavausta. Niin pyörryksissä en kuitenkaan ollut etten siinä sivussa olisi yrittänyt myydä jääkaappia kaupungille. Eivät ostaneet, mutta ei ottanut äijä maksua ovenavauksestakaan ;)"

AnnoDominit tuli kirjoitettua kannesta kanteen marginaaleja ja kansilehtiä myöten täyteen. Kun kirjoitustaidot paranivat, asiaakin riitti enemmän. Päiväkirjoihin alkoi ilmestyä tekstiä myös yhteiskunassa ja maailmalla tapahtuvista asioista.

"Rehn pääsi Ahtisaaren kanssa finaaliin".
"B. Jeltsin vei vielä voiton vallankaappausyrityksessä.."

Asiaa oli lopulta niin paljon, että AnnoDominien ahdas kirjoitustila alkoi haitata ajatuksenjuoksua. Samalla kun hankkiuduin eroon entisestä elämästäni ja muutin vähäksi aikaa toiselle puolelle maailmaa, AnnoDominitkin jäivät. Päiväkirjanpito ei kuitenkaan jäänyt - ulkomailla alkoi täyttyä ihan oikeita kirjoja. Päiväkirjanpito oli jonkinlainen henkireikä kulttuurishokin kanssa pyristelevälle, ja niinpä niitä kasaantui kirjakaupalla. Tosin nyt jälkeenpäin luettuna mistään laadusta ei niiden yhteydessä voi puhua - määrä tuntuu lisääntyneen oikeastaan laadun kustannuksella, sillä kirjoissa on vähän liiankin yksityiskohtaisesti kuvattuna jokainen liike. Olenkin miettinyt, hävitänkö kirjat ennen kuin jälkipolvi niitä pääsee lukemaan. Niissä kun nyt kerrotaan muustakin kuin porkkanoiden ostosta..

Mutta ehkä niillä teksteillä ei ole niin väliä siinä vaiheessa kun minusta kasvaa puu.

Päiväkirjojen kirjoittaminen jäi pitkiksi ajoiksi Suomeen paluuni jälkeen. Mutta 2000-luvulla alkoi näyttää että löysin kirjoittamisen jälleen.  Yhtenä oireena tämä bloginpito, eräänlainen päiväkirja tämäkin. Kun tämän vain saisi säilytettyä jotenkin lapsille.. Löysin myös viikkokalenterit uudestaan. "Oskari näki päivänvalon! Oskarista tulikin Ofelia". Niinpä viikkomuistioita on kertynyt iso nippu paksuun kirjekuoreen tässäkin perheessä.

Viimeisin päiväkirjavillitys ovat olleet sääpäiväkirjat. Harrastus on vasta kolme vuotta vanha, mutta jo nyt on ollut mielenkiintoista ja hauskaa vertailla säätietoja jotka näkyvät yhtä aikaa samalla aukeamalla. Mutta minulle tyypillisesti, sääpäiväkirja ei tietenkään ole jäänyt pelkkien säämerkintöjen kirjaamiseksi, vaan sieltä löytyy mainintoja kaikesta mahdollisesta päivään liittyvästä.

"Kesän pahin ukkosmyrsky! Auroran hammas irtosi!"

Nykyään sääpäiväkirjan sivujen välistä tursuaa myös lehtileikkeitä mielenkiintoisista uutisista - teipattuina kulloisenkin päivän kohdalle tai taiteltuina sivujen väliin.

"Vr tuskailee hirvittävän lumimäärän kanssa".

Nyt kun en ehdi piirtää, käytän myös usein lehdistä leikattuja, erityisen hauskoja tai tilanteeseen sopivia sarjakuvia sivujen elävöittäjinä. Lasten tekemät pienet kuvat ja tunnustukset päätyvät myös sääpäiväkirjan väliin.

Sääpäiväkirjan ja perheen myötä merkinnät ovat muuttuneet myös ihmispainotteisista enemmän luonnon tilaa tarkkaileviin.

"Sää lämpenee, napajäätiköt sulavat."

Päiväkirjat näyttävätkin muuttavan muotoaan elämäntilanteen ja kiinnostuksen mukaan. 

Kaikki päiväkirjani ja kalenterini ovat kulkeneet mukanani muutosta toiseen, vaikka ovatkin aina pian hautautuneet kulloisenkin asunnon perimmäiseen nurkkaan. Viime aikoina olen uskaltautunut avaamaankin jonkun sivun ja lukaisemaan hiukan. Muistojen ryöppy on hämmentävä. Joskus taas en pinnistelyistä huolimatta saa palauettua mieleeni kirjassa kerrottua tapahtumaa.

Olen joskus miettinyt, mitä hyötyä tästä kaikesta on, ja pitäisikö kaikki lopettaa ja heittää pois. Toisaalta, jos näistä jää jälkipolvillekin jotain ihmeteltävää, ainakin heillä menee joku tovi kaiken tämän lukemisessa.