Tämän seudun uskonnollisuus näkyy näin pyhäpäivänä siinä, että moni piha on hiljainen. En tiedä mitä täällä pidetään siitä, että meillä pakanoiden tontilla pauke sen kun paranee. En ole kysynyt. Kuten monissa muissakin töissä nykyään, sunnuntai on meilläkin melkeinpä viikon paras työpäivä.

Mitäpä me näistä, hassut ovat uskovaisten tavat.

Hymy alkaa kuitenkin hyytyä, kun lukee jenkkiläisten uskonnollisten tahojen aikaansaannoksista. Bushin hallituksen ajan valistustyön tuloksena mm. teiniraskauksien ja sukupuolitautien määrät ovat siellä päin maailmaa lisääntyneet. "Valistustyö" on ollut mm. sellaista, että terveysviranomaisten nettisivuilla on neuvottu nuoria välttämään kondomin käyttöä, koska se ei ehkäise taudeilta, ja kerrottu, että raskaaksi voi tulla vaikka koskettelusta.

Ei kai tuollaisesta voi seurata kuin katastrofi.

Uskovaiset eivät ole tietenkään myöntäneet, että lisääntyneet tautitapaukset ja abortit olisivat seksistä kieltäytymiseen ja pidättyvyyteen ohjaavan kampanjan syytä. Valistus ei heidän mielestään ole vain ollut riittävää.
Heitä ei vakuuta edes se, että ongelmat ovat kasvaneet juuri niissä osavaltioissa, joissa tätä neuvokasta politiikkaa on noudatettu.

Luulen, että muutamatkin terveydenalan- ja opettajaihmiset ovat odottaneet kädet kyynärpäitä myöten ristissä uuden presidentin uusia tuulia tähän asiaan. Kentällähän nämä asiat tulevat vasten kasvoja viime kädessä. Raikkaan Obaman myötä ainakin omassa päässä syttyy jonkinlainen toivonkipinä kaikkein ummehtuneimpien ajatusten tuuletuksesta. Sillä katsoipa minne tahansa, uskonnollisiin oppeihin vetoavat näyttävät saavan aikaan pelkkää sotkua, ja jopa silkkaa pahaa.

Muutama päivä sitten näytettiin dokumenttia Filippiineiltä, jossa vanhoillinen ja korruptoitunut presidentti yrittää taistella väestön räjähdysmäistä kasvua vastaan ja päästä eroon kerjäläisistä ja katulapsista, samalla kun kieltää kansalta oikeuden ehkäisyyn ja perhesuunnitteluun. Näillä ihmisillä on ilmiömäinen kyky olla näkemättä omien tekojensa seurauksia, ja taito selittää asiat nurinpäin ja sälyttää syyt muiden niskoille. Kuten dokumentissa kirkko syytti poliitikkoja, ja poliitikot kansaa.

No mitäs ovat köyhiä ja tyhmiä ja menevät lisääntymään kuin jänikset.

Mutta kondomeja ja ehkäisypillereitä ei saa käyttää. Sellaiset keksinnöthän ovat itse pirusta, ja opettavat ties vaikka riettaaseen elämäntapaan.

 

 

Ps.

Jos sellainen heppu kuin Jeesus on ollut olemassa, hän on varmaan ollut ihan mukava tyyppi. Mutta varmasti myös ihan tavallinen tyyppi. Ehkä sellainen, jonka kanssa on ollut helppo jutella, mutta ei muuta. Ja hän kääntyisi varmasti haudassaan, jos tietäisi mitä kaikkea hänen nimissään on hänen kuolemansa jälkeen tehty. Ja tehdään edelleen, kahdentuhannen vuodenkin päästä.

Tarkemmin ajatellen, hän heittäisi varmasti voltin.