Meillä haluttiin äkkiä Leikkiä hautajaisia, keskellä kauneinta kesäpäivää. Kirjaa on luettu jo pari talvea, veljen kuolemasta lähtien, mutta inspiraatio leikille tuli vasta nyt. Ehkä iät ovat nyt oikeat - ja vuodenaika, joka on kieltämättä otollisempi haudankaivuulle.

Innolla siis uuden leikin pariin. Hetken tohinoiden jälkeen lapset kai huomasivat, että jotain oleellista puuttui, sillä pian Aurora tuli kysymään, olisiko meillä jotain kuolleita eläimiä. Hetken hämmennyksen jälkeen käskin katsomaan pihalta, ötököitä ja muita pikkuelukoita löytyisi varmaan helposti.

Hautajaiset tyssäsivät jotenkin sitten siihen. Mutta seuraavana aamuna ikkunan alla oli seinään tai ikkunaan törmännyt rastaanpoikanen. Käskin lapset katsomaan kaunista nuorta lintua, ja yhtäkkiä kaikille tuli kauhea kiire hakemaan lapioita, naulaa ja vasaraa - nyt oli haudattavaa!

Aukusti piteli ristiä sillä välin kun tytöt kaivoivat haudan ja peittelivät linnun.

Kaikessa tohinassa kukaan ei hoksannut kirjoittaa muistopuhetta. Ja kiirekin tuli, ettei kissa veisi vainajaa. Mutta asianmukaiset kukat haudalle haettiin, ja kirjasta luettiin säe:

"Kuolleena ollaan tuhansia vuosia.
Sattuuko se kun on kuollut?
Onko silloin yksin? Ja peloissaan?"
Leikitään hautajaisia, Kustannus-Mäkelä 2006

Joku luritteli vielä tralalaaa, ja Wilhelmiina totesi iloisesti, etteivät nämä olleet yhtään surulliset hautajaiset! On kai lohdullista, että jotain voi tehdä vielä kuoleman jälkeenkin:

"Essi löysi kolme kuollutta silliä. Ne olivat pussissa pakastimessa. "Kivointa on se kun saa maalata kiviä", sanoi Pekka."
Leikitään hautajaisia, Kustannus-Mäkelä 2006

 

Seuraavaksi tehtiinkin jotain muuta.