Jos porealtaat olisivat syviä kuin isot uima-altaat, sinne hukkuisivat aikuisetkin. Periaatteessa aika vaarallisia paikkoja siis. Poreet tekevät veden sellaiseksi, että siinä ei ole nostetta. Aivan kuten Heurekan laivanupotus-testi meille taannoin osoitti: kelluva pallo uppoaa jos vedessä on liikaa ilmaa.

1244480952_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 1244480962_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Aukusti oppii.

En ollut suoraan sanottuna sisäistänyt asiaa aivan niin täydellisesti, kun se meille eilisenä kylpyläpäivänä aivan konkreettisesti esittäytyi. Nelivuotias Aukusti halusi poreammeeseen, ja huikkasin hänelle, että mennään yhdessä. Mutta sillä välin kun vein siskonsa isälleen, poika oli jo tiessään. Lähdin perään, ja kun en nähnyt häntä matkan varrella, aloin pahoin aavistuksin kiiruhtaa askeliani. Kun viimein eräältä sillalta kurkotin katselemaan lähimmälle porealtaalle, näin kuin näinkin kauhukseni sen kiehuvien poreiden alapuolella varjon. Välillä ruskeat hiustupsut kävivät vedenpinnalla, kun poika yritti kauhoa itseään ilmojen teille.

Voitte uskoa että sydämeni oli pysähtyä siihen paikkaan. Siipiä selkään toivoen lähdin hyytelöksi muuttuneilla jaloillani pyrkimään poreammetta kohti - miten voivatkin kahdet portaat ja välikäytävä jotka erottivat sillan ja porealtaan tuntua niin pitkältä matkalta, oli kuin en olisi liikkunut mihinkään.

Kun viimein pääsin huonolla polvellani vielä viimeiset, porealtaan portaat, alas, ja kurkottamaan pienen miehen käsivarresta kiinni, tuntui kuin en koskaan olisi pyrkinyt mihinkään tärkeämpään. Riuhtaisin hänet voimalla ilmaan ja haukkaamaan keuhkojensa täydeltä happea. Vasta sitten palasin takaisin tähän maailmaan, ja uimahallin hälinä humahti korviini. Tajusin yhtäkkiä, että etupäivien vuoksi kylpylä oli todella täynnä väkeä.

Joku tuli meitä vastaan sillalla. He eivät käsittäneet hätääntymisen rippeitä kasvoillani, ja iloinen nauru muuttui hämmentyneeksi virnistykseksi heidän kasvoillaan - kuin peiliksi. Kävelin pojan kanssa takaisin isolle altaalle ja isän luo epärealistisissa tunnelmissa. Miten näin voi edes käydä? Että kaikki nämä ihmiset olivat sattuneet pakkautumaan isolle altaalle juuri silloin kun Aukusti päätti hypätä kuplivaan ammeeseen hallin toisella nurkalla. Ja missä kaikki valvojat? Kopissa istui muutama, kaukana poreammeesta - mutta olisiko valvontakamerakaan paljastanut kuplien alla rimpuilevaa varjoa, vaikka olisi siihen ollut käännettynäkin. Pikkupoikaa kun oli vaikea nähdä vieressä seisoenkaan.

Poika oli kuitenkin onneksi voimissaan, ja jatkoimme polskuttelua loppupäivän ihan hyvillä mielin. Kävimme vielä uudelleen poreammeessakin, turvallisesti yhdessä. Vielä kotonakin selitettiin pikku-ukolle Heurekan kuvien avulla poreammeen ilmakuplien merkitys. Siitä huolimatta Aukusti vakuutti, ettei ikinä enää mene poreammeeseen. Hänelle läheltä-piti hukkuminen ei ollut ensimmäinen.

Mikäpä tässä auttaa. On vain odotettava että jalat kasvavat hiukan.
Ja voisihan lasta varmuuden vuoksi käyttää uimakoulussakin.

Jos tämä ei olisi niin traagista, tämä olisi melkein huvittavaa. Aukustista tulee jotenkin kierolla tavalla mieleen Raid-elokuvien Perse-Arska: kovaonnisia kavereita kumpikin, jotka kohtaavat maailman kovuuden pää edellä. Perse-Arskalla se oli tosin peräpää.

Riipaisevimpana päivän tapahtumasta jäi kuitenkin mieleen pienen pojan vihainen tokaisu, kun hän porealtaan reunalla sai henkensä kulkemaan: 'Mikset tullut auttamaan?!'

Niin kuin olisin vieressä seissyt ja katsellut kun toinen hukkuu.

 

Illalla menen nukkumaan kahden hermostuttavan ajatuksen kanssa: miten korjata väärinkäsitys pienen lapsen mielessä? Hän luuli että äiti on mukana, koko ajan. Ja toisaalta, mitä jos hän ei olisi lainkaan kertonut haluavansa porealtaaseen?

Pääsen taas miettimään veljeä, meidän kovaonnisinta "Arskaa".

Helpottaako äidin tuska ikinä?
Kuinka pelkäänkään sitä, etten aina ole paikalla. Tiedän etten ole.

Nyt olen ollut kolme kertaa.

 

 

 

Mitä tämä synkän ja ikävän kuilun pohjalla istuminen muistuttaakaan..
Ai niin,
Elämää!

- Marvin