Kun sain kuulla, että mummi, vaari ja sisko perheineen olivat viettäneet piknikkiä veljen haudalla, oli ihan pakko nauraa. Ihanaa! Tuollaista kai sen haudalla käynnin pitäisi ollakin.

Päivä oli ollut aurinkoinen, ja paikalle oli sattunut vielä veljen ystävä lapsineen, jotka olivat myös jääneet istuskelemaan - siellä kun oli tuolit ja eväät ja kaikki. Lapset olivat tehneet hiekkakakkuja haudalle, kuin synttäreille.

Jostain tällaisesta haaveilin taannoisessa tekstissäni ikävistä ja tylsistä hautariveistä.
Tuoleja ja patioita hautuumaille! Istutuksia ja elämää. Puutarhoja. Aarniometsiä!

Jokohan siellä veljellä pian kasvaa niitä punajuuria ja pottuja..

 

**


Meillä on katsottu Olipa kerran elämä-videoita, nyt kun lapset niistä viimein jotain ymmärtävät. Mainitsinkin jo jossain kommentissani. Lapsilla jäi erityisesti mieleen eräs kohta jossa opetettiin, miten aivot rekisteröivät asioita. Kun esim. piikki pistää, aivot varastoivat siitä lukemattomia määriä tietoa. Yksinkertaistettuna näin: piikki pistää -> muistiin!

No, isäntä tässä toissapäivänä opetti lapsille myös ihmisen kehityksen historiaa. Mm. että joskus on joku ihmisapina lyönyt kahta kiveä vahingossa yhteen ja on syttynyt tulipalo. Ihminen on säikähtänyt ja juossut tietenkin läheiseen puuhun turvaan ja odottamaan tulen sammumista, joka on voinut kestää "viikon tai pari" isännän sanoin. Sama on toistunut mahdollisesti useamman kerran, ennen kuin ihminen on tajunnut tulen merkityksen. Wilhelmiinalla ilme kirkastui, kun hän oivalsi näiden kahden opetuksen yhteyden: "Ai nyt tiedän! Lyö kahta kiveä yhteen -> muistiin. Juokse viikoksi puuhun -> muistiin!"

 

**

 

Aukusti katseli mukinsa pohjalle, ja harmitteli kun siellä oli niin pimeää. Nykyään ledejä löytyy sieltä täältä, jopa käsineistä ja kengistä. Koskahan saamme ostaa ensimmäisiä ledivalaistuja kuppeja?