Tytöt katselivat kaupassa ihanaa suklaatäytekakkua, ja kysyivät iskältä, milloin ostetaan tuollainen. Isäntä siihen, että heti kun opitte ajamaan pyörällä - ja mietti itsekseen ettei ikinä, edelliskertojen ajamaanopettelut hyvin muistissaan.

Viikko meni, ja iskän oli tunnustettava, että kyllä kait se kakku on haettava. Mummulla oli tosin osansa tyttöjen opiskelun vauhdittajana, mutta joka tapauksessa, eilen ja toissapäivänä - ensin Wilhelmiina, ja sitten Aurora - oppivat kumpikin pitämään pyöränsä pystyssä, lähtemään liikkeelle paikoiltaan sekä jarruttamaan kaatumatta. Temppuja jotka ovat tähän asti tuntuneet mahdottomilta.

Hyvinansaittu kakku maisteltiin siis tänään - ja pidettiin samalla parvekkeen avajaiset.

Suklaakakun ihmeitä tekevää voimaa!

 

***

Muistuu tästä mieleen veljen tapaus. Äiti oli sanonut hänelle, että heti kun tutti jää pois, hän saa kravatin. Näin oli tapahtunut lähes siltä seisomalta. Se, mikä sai pienen pojan innostumaan kravatista niin paljon, että oli valmis vaihtamaan sen tuttiin, jäänee mysteeriksi - ehkä mummi osasi vain vetää juuri sillä kertaa oikeasta narusta.
Veljellä on muuten vaaleanpunainen kravattinsa kaulassaan tässä kuvassa.

Itse olen jättänyt tuttini kun minut on viety ensi kertaa hoitotädille. Äiti oli vain tuumannut, että tästä ei tule mitään tutti suussa, ja napannut tuttini pois. Lapsenmieli on yksioikoinen - ai, täälläkö tehdään näin - ja se siitä.

Siskoni oli onnistunut myös vastaavassa tilanteessa. Viedessään tyttönsä ensimmäistä kertaa päivähoitoon hän oli ehdottanut siellä hoitajille, että jätetään vaippa pois ja kokeillaan onnistuuko. Tyttö oli oppinut potalle ensimmäisenä päivänä. Taas voi melkeinpä kuulla lapsen ajatelleen: täällä on siis tällainen malli, ei kai se muukaan sitten auta.

Kaikista näistä tapauksista voisi päätellä, että lapsen elämään liittyvät niin sanotut isot muutokset kannattaa ajoittaa sellaisiin tilanteisiin joissa muutosta on muutenkin ilmassa. On näköjään toiminut.

Ja lahjonta kannattaa aina!

 

***

On toisaalta helpottavaa, että pyörälläajo nyt sujuu. Wilhelmiinakin voi mennä iloisin mielin syksyllä koulun urheilupäiville tarvitsematta hävetä apurattaitaan, joiden avulla hän viime vuonna puikkelehti koulun pihalle rakennettua pyöränajorataa. Hänelle oli naurettukin.

Nykyään näyttää olevan tällainen tyyli, että lapsen pitäisi koulun mennessä osata jo uida ja pyöräillä - ja kaikesta päätellen jo lukeakin. Hiihtämisenkin pitäisi sujua, ja luistelun ja laskemisen - siis matikan .. no onneksi Wilhelmiinalla matikka ei tuota ongelmia, mutta kaikki muu kyllä, meillä kun ei ole ollut mahdollisuutta käyttää lapsia uimahalleissa tai muissa harrastuksissa. Kylätiellä on koitettu opetella polkemaan, mutta tämänkinkeväinen roudan syömä tie sai pikemminkin kammon siihen puuhaan koko kesäksi.

Nyt on yksi huoli harteilta - tai, kolme, lukeminenkin jo sujuu. Vielä on muutama, kuten se oikeastikin ihan tärkeä uiminen. Muistissa  on viime syksyinen koulun uimakoulureissu - kolmantena päivänä tyttö kertoi hukkuneensa enää kaksi kertaa!