Toissaviikkoisen maaperäkurssin muinaisesta rantakohteesta inspiroituneina lähdimme perheen kanssa katsomaan lähellä kotikulmia jatkuvaa samanlaista merenrantakivikkoa. Alue tunnetaan täällä Kivaloina, tai Penikoina, jotka oikeastaan ovat vain osa pitkää Kivaloiden vaaraa, jääkautista kivirakkaa. 

Isäntä tiesi Keski-Penikalla olevan vanhan palotornin ja tulistelupaikan, ja niinpä pakkasimme eväät ja kahvipannut reppuun ennen kuin lähdimme kiipeämään.

Maasto on hiukan hankalaa ihan pienelle miehelle, mutta kyllä kolmevuotiaskin pärjäsi, kun etenimme rauhallisesti. Kivikossa näytti kulkevan jopa jonkinlainen poluntapainen jota seurailimme. Reitti oli myös merkattu, mutta punaiset läiskäleet siellä täällä eivät tässä vaiheessa vaikuttaneet merkityksellisiltä.

1609924.jpg

Jossain vaiheessa isoja kiviä alkoi olla niin tiheään, että pikkumies oli otettava kantoon.

1609927.jpg

Kasvillisuuden vähetessä kivikoko vaihtui pienemmäksi, ja kun puut loppuivat, edessä olikin suhteellisen helppokulkuista, puhdasta kivirakkaa.

1609930.jpg

1609931.jpg

 

Palotornin luona kivet ovat taas isompia. Askarruttamaan jää, miksi kiviä on vaaralla erikokoisina vyöhykkeinä hyvin vaihtelevasti - joku rantavesien huuhtomisliikkeeseen liittyvä ilmiö?

Aurinko lämmittää välillä tosi kuumasti, ja kiivetessä tulee ihan hiki!

1609936.jpg

Joskus 60-luvulla palotorni on ollut ihan oikeassa metsäpalojen vartiointikäytössä, ja kaiketi 80-luvulle saakka, mutta nykyisin se taitaa olla pelkkä retkeilykohde.

Ylhältä tornista näkyy kunnolla maiseman karuus. Millaisen matkan puiden juuret mahtavat tehdä kivikon läpi yltääkseen maahan? Vai kököttävätkö kivien päällä, pitäen kiinni parhaansa mukaan. Täältä näkyy myös kivikkoa ympäröivät suot. Luontoon-sivu kertoo, että koko alue on suojeltu monimuotoisuutensa vuoksi.

1609961.jpg
Etelään

1609963.jpg
Pohjoiseen

1611573.jpg
Alas

 

Syödään leivät ja kahvitellaan, ennen kuin jatketaan matkaa. Tulistelupaikkana tällainen kivirakka on uusi kokemus, toki siisti, ympärillä kun ei tosiaan ole muuta kuin kiveä, mutta pienimmille taas vähän hankala liikkumisen kannalta. Tuulisena päivänä paikka voi olla melko vilpoinen, mutta nyt sattui leppoisa päivä, vain pienellä tuulenvireellä.

1609971.jpg

Paikalla liikuskeli pieni kärppä, vielä valkoisessa puvussaan, minkä vuoksi se olikin helppo havaita. Ilmiselvästi pikkuotus oli tottunut paikalla liikkuviin retkeilijöihin, ja eritoten heidän jättämiinsä antimiin, niin tottuneesti se ympärillämme puikkelehti. Kuvaa siitä ei kuitenkaan ehtinyt ottaa ü

 

Paluumatkalla huomataan pian, että tässä maisemassa on helppo eksyä. Ylhäältä näkee hyvin ja kauas, mutta laskeuduttuaan puiden tasalle ei olekaan enää varma, mihin on menossa. Meillä menee tovi etsiessämme punaisia merkkejä jotka ohjaisivat takaisin paluupolulle. Yhtäkkiä olen kiitollinen merkeistä. Alan miettiä palotornille kenties talvisaikaan yrittävää. On varmaan ihan mukavaa, jos valkoisessa maisemassa edes siellä täällä pilkistää punainen merkki..

1610002.jpg

1610014.jpg

 

Päivä on ollut upea, eikä kukaan halua kotiin, ja niinpä päätämme etsiä laavun, jonka isäntä tietää olevan lähistöllä vaaran juuressa.
Mutta se tietää kiipeilyä alas muuta kuin merkattua reittiä, ja pian huomaammekin että kivikon koko muuttuu hurjasti. Meillä on yhtäkkiä edessämme jyrkkä pudotus miehen kokoista järkälettä. Alan jo empiä, pääsevätkö lapset ehjin nahoin tästä alas, saati isäntä poika kainalossaan. Päätämme kuitenkin yrittää rauhallisesti edeten, koska kaikilla näyttää olevan seikkailumieltä jäljellä. Muutama kuvakin saadaan otettua leppoisammissa kohdissa.

1610049.jpg

1610025.jpg

1610058.jpg

Kiipeily kuitenkin verottaa voimia sen verran, että matkan varrella taskuihin kertyneet kivet saavat jäädä.
Otetaan niistä kuitenkin kuvia muistoksi.. sekä koko joukosta muitakin jäkälänpeittämiä. Täälläkin on samaisella punaisella levällä kuorrutettuja kiviä joita näimme maastokurssilla, mutta kuten siellä, täälläkään sitä ei ole kaikissa kivissä, vaan satunnaisen oloisesti vain toisissa.

1610074.jpg

1610085.jpg

Tämä valkoinen kaunotar oli suosikkini.

Tuntematon suuruus Pasi Talvitie kertoo sivullaan, että Penikat ovat vulkaanista gabroa, ja Kivalot kvartsiittia, eli metamorfoitunutta hiekkakiveä. Mutta jos on kyse muinaisesta rannasta, ovatko nämä pinnalliset kivet sitten samaa, veden kuluttamaa paikallista kiveä, vai onko seassa myös muualta kulkeutunutta, siitä en löytänyt tietoa.

 

Viimein pääsemme maan tasalle, ja hetken metsässä harhailtuamme löydämme myös laavun. Täällä retkelle saadaan oiva päätös - paikalla on lähde, ja lähdevettä maistettuamme vaihdamme pulloissa olleet hanavedet nopeasti parempaan! Niillä eväillä jaksavat lapsetkin lopun matkan autolle ja kotiin.

1610098.jpg

Tasaisella maalla kulkiessa tiesivät ainakin aikuisten jalat päivän hyppelehtineensä - mutta kyllä kiikkuminen on sentään mukavaa puuhaa ü

 

 

 

Kiikkua = kiivetä, kiipeillä