Noin nelikymmenpäinen joukko biologeja, maantieteilijöitä, geologeja ja jopa muutama tähtitieteilijäkin kokoontui viime viikolla maaperäkurssin merkeissä. Tulijoita olisi ollut enemmänkin, mm. muutama arkeologi, mutta joukkoa oli jouduttu resurssipulan vuoksi karsimaan. Jokatoisena vuonna järjestettävä retki on suosittu!

Opimme Oulun ympäristössä katsomaan jääkaudenjälkeisiä merkkejä maastosta. Tosin, osalla meistä opiskelijoista tuli kolmepäiväisen kurssin aikana vahvasti sellainen olo, että kurssista saattaisi saada paljon enemmän irti jos sen ottaisi toisen tai kolmannen vuoden aikana. Niin monet asiat ovat näin "ekaluokkalaisena" vielä auki ja pää täynnä kysymyksiä, että suurin osa energiasta meni aiemmin opitun muistelemiseen ja yrityksissä yhdistää niitä näkemäänsä.

Mielenkiintoista ja hauskaakin joka tapauksessa oli.

Ensin tutkittiin jääkauden kallioon jättämiä uurteita. Opittiin, että pyöristynyt sivu kalliossa on aina jään tulosuunnassa.

"Tästä se tuli ja tuonne se meni."

Siinä niitä on, jään jättämiä viiruja - sulassa sovussa kaivinkoneen jättämien viirujen kanssa, jotka aloittelijan silmiin näyttivät kaikki samanlaisilta. Kompassilla otettiin asteluku jään suunnasta, kunhan oli varma, että lukee oikeita uria!

Koitelinkoskella löydettiin sellainen saari, jossa eivät kaivinkoneen jättämät jäljet häirinneet tarkkailua.

Kovasti vesipitoinen kevät tosin vaikeutti täällä saarelle pääsemistä, ja sillan puutteessa jouduimmekin pudottautumaan saarelle lopulta ylikulkusillalta alumiinitikkaita pitkin. Ei kuulema ollut pakko, eikä kurssia sen takia reputtaisi jos ei uskaltaisi kiivetä. Kukaan ei kuitenkaan jäänyt sillalle ruikuttamaan ü

Aito jääkauden aikainen painanne! Jään suunta oikealta vasemmalle.

 

Kiiminkijoen yli oli tarkoitus mennä katsomaan myös moreenimuodostumaa, mutta vesi yllätti taas. Sillan rakentamista oli tulvivan veden takia jouduttu lykkäämään! Näin ei ollut kuulema aiempina vuosina tällä kurssilla käynyt.

Hetki vielä..

Ehdotettiin kyllä opelle, että lainataan rannalla ollutta venettä. En tiedä montako reissua olisi 40-päisen ryhmän kanssa saanut tehdä, mutta me olimme valmiit! Opet vain olivat laiskoja ja jatkettiin matkaa ü

Siirryimme katsomaan muinaisen Litorinameren rantaa. Pakenevan jäätikön reunalle kertynyt kivikko merkkaa silloista rannan korkeutta, tässä hyvin säilyneessä - soranottajilta suojellussa - paikassa noin 100 metriä.

 

Eräällä muinaisella rantaviivalla löytyi punaisia kiviä, joita me geologinalut ihmettelimme ja arvuuttelimme jos miksikin mineraaliksi, kunnes joku biologeista kertoi heille opetetun että se on levää.

Siitä pääteltiin sitten, että toisissa kivissä täytyy olla erialinen mineraaalikoostumus, joka suosii levän kasvua.

Mutta tässä tuli hyvä esimerkki siitä, miten hyvä olisi jos eri alojen ihmiset tekisivät yhteistyötä!

 

Eräässä moninaisista soramontuista näimme oikein kaunista jäätikköjokien kerrostamaa hienoa hiekkaa.

Joku huomasi yläosasta toiseen suuntaan risteilevän kuvion, jota kaikki alkoivat ihailla, kunnes proffa totesi, että vaikka "olisi suuri kiusaus" kuvailla kuinka tässä on tapahtunut joku mullistava ilmiö ja vesi on alkanut virrata eri suuntaan, kyseessä on kuitenkin vain kaivinkoneen ylimmässä kerroksessa aiheuttama sotku. Hiekanottopaikalla kun oltiin. Vain alempi raidoitus on aitoa.

Meihin olisi mennyt täydestä mikä vain selitys.

Näimme toisaalta myös virtaavan veden aikaansaamaa tyystin sekoittunutta ainesta. Tällaiseen karkean ja hienon aineksen sekoittumiseen voi kuulema olla syynä veden virtauksen vaihtelu, esim. ajoittaiset tyvenet jaksot.
 

Melkoisia järkäleitä jääkautiset joet kuitenkin ovat siirrelleet, näidenkin kulkemaa matkaa voi vain arvailla. Pyöristyneistä muodoista päätellen se ei ole ollut ihan lyhyt.

 

Joillakin soranottopaikoista kävi niin, että materiaali oli kärrätty muihin tarkoituksiin, ja meille ei oltu jätetty mitään nähtävää. Toisilla paikoilla olimme viime tingassa, ja ensi vuonna niilläkään tuskin on enää mitään nähtävää. Opettajat harmittelivat, että muutamakin hyvä kohde on nyt menetetty, eikä uusista näillä näkymin ole tietoa.

Vaikka soranotto on geologeille hyödyllistä, on tässä symbioosissa näemmä myös ongelmansa.

Erään mustaliusketta sisältävän soramontun tyhjeneminen oli opettajille erityinen ihmetyksen aihe, sillä mustaliuske rapautuu niin nopeasti, että sitä voi tuskin käyttää mihinkään rakentamiseen. Joku ihmetteli, ettei sitä vain olisi kärrätty uuden rakennettavana olevan tien pohjalle. Toivottavasti ei, tai minkään talon pohjaksi niinikään, siinä kun saattaa olla kuoppa ensi vuonna.