Paitsi siitä, että teiden penkkoja viistotaan jo matalammiksi, ilmeisen kevään tulon huomaa myös siitä, että sanomalehdet alkavat pullistella taloilmoituksia ja tietenkin toinen toistaan parempia talopakettitarjouksia.

Mikä tässä touhussa meidät sisuunnutti kolme (vai neljä?) vuotta sitten oli se, että taloja myydään nykyään kauhealla kiireellä. Siinä kai yksi suurimmista syistä, ettei meilläkään tullut alettua talokauppiaiden kanssa millekään, vaan päädyttiin kappaletavaraan. Isäntä yksinkertaisesti hermostui siihen, että talon ostaminen oli kuin maitokaupassa käyntiä. Eräänkin kauppiaan juttusilla meidän olisi ilmeisesti pitänyt laittaa nimi paperiin samantien, sillä kun keskustelun jälkeen ilmoitimme, että haluamme harkita vielä, myyjä meni hetkessä kauhean nihkeäksi, ja ilmoitti nopeasti, että tämä tarjous on sitten voimassa vain maanataihin, viikonlopun yli.

Monien kymmenientuhansien - satojenkin tuhansien - eurojen hankinta pitäisi päättää yhdellä istumalla. Niin kuin ne talot nyt olisivat jotenkin kortilla! On eri asia, jos on kyse huoneiston tai valmiin talon myynnistä, silloinhan kaupat tekee tietenkin se joka nopeimmin lyö rahat kouraan. Mutta että vielä tekemättömät, lautakasoina takapihalla odottavat talonalkiotkin polttavat myyjien näpeissä niin kovasti.. Kuinka moni ensikertalainen talonhankkija astuu ns. miinaan kauppiaan painostaessa "tarttumaan nyt heti tähän ainutkertaiseen tilaisuuteen joka ei tule toistumaan". Kuinka moni huomaa myöhemmin ostaneensa jotain ihan muuta kuin mitä oli alunperin tullut hakemaan (tai vasta oikeastaan katselemaan)? Lähellä oli meilläkin, ja epäilen vahvasti, että siinä kiireessä olisi kellään ollut aikaa katsoa ikkunoita, makuuhuoneita tai terasseja auringonlaskun sen enempää kuin -nousujenkaan suuntiin.

Isäntä sanoikin silloin, että antaapi olla, eivätpä ne talot yhdessä viikonlopussa lopu, ja alettiin katsella meille sopivampaa tahtia talonhankintaan. Jotain rauhaa päätöksentekoon ja etiikkaa talokauppiaidenkin puolelta odottaisi. Tai kohta tähän touhuun pitää säätää joku laki.

Isäntä arveli, että pian niitä talopaketteja voi varmaan ostaa Ärrä:ltä, samalla kun vie veikkaukset.

Tai, nykyisen trendin mukaisesti - "ota kaksi, maksa kolme" (näin se voisi mennä ainakin talokaupoissa, pankin koronkiskureiden pitäessä huolen siitä kolmasosa- tai tuplaylimäärän maksamisesta).
Hämmästyksekseni huonekaluja myytiin muuten jo jossain tv-mainoksessa kolmea kahden hinnalla. Eipä siitä olekaan enää pitkä matka talopaketteihin.

Kaikenkaikkiaan, nousee niskavillat pystyyn kaikesta kiireestä ja ylimääräisen tuputtamisesta jota meille väkisin muiden toimesta toimitetaan. Aleaikaan se hyppii suoraan silmille: "Vielä ehdit!" "Niin kauan kuin tavaraa riittää!" "Nopeimmat vievät parhaat päältä!"

Kauhea kiire. Ja niin kuin se tavara nyt ostamalla loppuisi.

 

..

 

Kiireestä puheenollen, Rautatieaseman ukkelit ovat jollain opilla junailleet itsensä tänne! Taisi olla kylmä kyyti. Niillä onkin aina vauhtia ja tukka takana niissä mainoksissa..

Junalla matkustaminen on kaksipiippuista - siinä on heti kiireinen maku kun muistelee paikallisjunien ruuhkassa seisoskelua. Mutta pitkänmatkanjunailussa on sen sijaan vieläkin jäljellä sitä ihanaa maisemienkatselun ja vanhanajan matkustamisen henkeä. Ainakin ajatuksissa ja mielikuvissa.

 
Lumilinnan vuoden 2008 antia