Minulle on tullut geologiasta ongelma. Kun professorit vähän väliä puhuessaan viittaavat siihen, että satatuhatta vuotta, tai miljoona vuotta on geologisessa mittakaavassa niin pieni ajanjakso, ettei sillä juuri ole mitään merkitystä, niin minuun on iskenyt pikkuhiljaa - ekologisesti ja muutenkin ajatellen - melko häiritsevä hälläväliä-asenne.

Mietin tänään uutisia kuunnellessani, että miljoonien ja satojen miljoonien vuosien saatossa ei ole mitään merkitystä jollain jere karalahden huumekaupoilla, sen enempää kuin öljyn loppumisella, tai edes ekologisilla teoilla.

Suomen kallioperäkin on kolme tuhatta miljoonaa vuotta vanhaa.
Olen sanonut tämän varmaan aikaisemminkin. Mutta ajatelkaa: kolme Tuhatta Miljoonaa. Kolme Miljardia.

Mitä ihmeen väliä on sillä, mitä täällä tapahtuu? Ihminen on vain käymässä täällä. Luonto hoitaa jossain välissä asiat taas niin, että kaikki nollautuu, ja joku muu laji ottaa vallan. Niin kuin on käynyt ennenkin suurkatastrofien ja massatuhojen jälkeen.

Minulla alkaa olla motivointi-ongelma. Ei opiskelun suhteen, vaan elämisen.

Oikeasti en haluaisi ajatella näin.
Ja täytyyhän meidän tekemisillä olla joku mieli, jos ei ehkä merkitystä olekaan.. Koska on nuo lapset, ja niiden lapset. Muuten heille ei jää senkään vertaa asuttavaksi, kuin mitä nyt näyttää jäävän. Mikä ei sekään ole paljon..

..

 

Kaiken tämän synkistelyn jälkeen kotipuolesta tulee viesti: lapset ovat saaneet upouuden serkun!
Elämä on taas näyttänyt kyntensä.
Tähän on minun tyydyttävä.

..

 

Minusta ei muutenkaan ole visionääriksi.
Pajukosta sen sijaan löytyy jotain, joka vie ajatukset ihan toisiin sfääreihin, tämän masentavan vuodatukseni jälkeen..

Nauttikaa - tai äimistelkää ü