Isännän kanssa olen tullut oppimaan, ettei kaikki ole aina sitä miltä kuulostaa.

Vai mitä sanotte kun urheilutoimittaja Antti Sipilän oikea luonto paljastuu: Sintti Apila onkin salaisissa haaveissaan puutarhuri (meissä jokaisessa piilee pieni Aarne Kasvi) - tai ehkä kalaviljelijä..? Ja tutkija Paasivirta juoksee iltatöinään joulupukin viisipartaisena apulaisena? Näitä kestää vetää!

Taisi ihka ensimmäinen tällainen käännöskukkanen tulla vastaan pikkumökissä pirtissä, kun huudahdin isännän kömpiessä lattialta että varo, hellan kulmat lähestyvät! Isäntä sitä nauramaan katketakseen, jota minä en ymmärtänyt lainkaan, kunnes hän "Suomensi" minulle lauseen omasta mielestään oikein päin: kullan helmat lähestyvät. No, tosiaan, siinähän ne olivat, halausetäisyydellä.

Siitä lähtien elämäni ei ole ollut sama. Olen oppinut kuuntelemaan lauseita korvat höröllään - ja isäntää korvat kallellaan! Hänen kanssaan käy vieläkin usein niin, että ihmettelen jotain tilanteeseen täysin sopimatonta lausetta, kunnes tajuan kääntää sanat oikein päin, jolloin asiasta tuleekin sitten ihan ymmärrettävä. Yleensä koitankin käydä ensin prosessin läpi, ja vasta sitten, jos en vieläkään saa tolkkua, kysyn mitä ihmettä sinä sanoit. Tästä tulee, voitte jo arvata, joskus aikamoisia sotkuja, jos isäntä onkin puhunut ihan Suomeksi, enkä ole kuullut oikein, jolloin alan tavan mukaan kääntää sitä väärinpäin siinä toivossa että tolkun saisin.. Jos siitä sattuu tulemaan kääntämällä vielä jotain tolkullista, vasta saankin arvuutella, että oliko kyse nyt siitä, vai puhutaanko nyt ihan muusta, vai olenko taas ihan pihalla.

Elä sitten tuon kanssa!

Isännän omintakeinen tyyli kääntää mitä tahansa puhetta radiota, teeveetä, tai vaikka vierustoveria kuunnellessa on lähes automaattista. Hänen aivonsa kääntävät lauseet sitä mukaa kun niitä tulee, ja kun hän alkaa nauraa kesken lauseen, tiedän heti mistä on kyse. Mutta jotta pääsisin itse osalliseksi hauskuudesta, minun on ensin muisteltava mitä kyseinen ihminen on sanonut, ja sitten käännettävä mielessäni sanat nurinpäin - tämä on hyvin hidas prosessi isännän automaatioon verrattuna - ja kun sitten saan viimein nauraa juttua aikojen päästä olen jo auttamattoman myöhässä.

Tällaiseenkin tietenkin tottuu, ja oppii ainakin olemaan nielemättä kaikkea mitä sanotaan siltä istumalta. Vähän kuitenkin harmittaa se, että muutama lempikappaleeni on ikuisiksi ajoiksi menettänyt hohtonsa, kun isäntä on kesken kuuntelun tokaissut väliin jonkin ikimuistoisen toisin päin käännetyn lauseen. Sitä ei sitten unohda enää ikinä. Kisun Uneen aika vaipuu ei nyt ole lempimusiikkiani, mutta ihan kaunis muuten - kunnes alkaa kertosäe: Hiljaa kuiskaat rakkain..

En ole koskaan ollutkaan mikään hortonomi.

Nyt, joululaulujen aikaan, olen saanut huomata että toimii se niissäkin. Valitettavasti.

Hyvää joulua kaikille. Kuunnelkaapa niitä joululauluja. Mikä ihana Suomen kieli!

..

Tuhkaiset pieksut lienevät köyhän osa jouluna -
(Kuusen naavaisen, tuoksun pihkaisen..)

Polven taika on itsellä mielessä joka päivä.. tämä laulu muistuttaa vuosien takaisesta kömmähdyksestä -
(Talven poika..)

Joulun tunnelmaa tässä laulussa, utua - ja tietenkin se Santa.
(Joulupukin maa, totta on se, satua ja unta..)

Jouluna voi nälkää auttaa monellakin eri ruokalajilla..
(Taas joululta kaikki alkaa näyttää..)

..ja janoa. Moni kittaakin (kiroaakin) jouluna sitä hittojen kaljaa -
(Yli kattojen hiljaa..)

..mikä puolestaan laittaa ihmiset joikaamaan taulun täydeltä -
(Lumilinnassa taikaa joulun..)

Ja kun alkuun päästään, sitä taulun jorinaa sitten riittää..
(Joulun tarinaa..)

Sitten menee jo vähän tuhman puolelle kun iskä hoitaa ämmät kiireiset -
(Reippahasti käypi askelet, äidin hommat on niin kiireiset..)

..

Hyvää Joulua!