Eilen näytettiin uutisissa USA:n maaperällä kreationistien toimesta pystyyn laitettua "museota" (lainausmerkit ovat henkilökohtainen lisäykseni) - jossa maapallon kehityksen kulkua saa seurata aina kuudentuhannen vuoden takaa nykypäivään. Siellä mm. ihmiset käyskentelevät dinosaurusten rinnalla. Rakenteilla oli vielä Nooan arkki, jonka tarkoitus valmistuessaan on lopullisesti kumota evoluutioteoria.

Geologiaa lukiessani tulee vastaan tapahtumia ja prosesseja tuhansien miljoonien vuosien takaa - mm. laattojen liikkeitä ja magmojen purkautumisia. Mutta vaikka puhuttaisiin vain kymmenistä miljoonista vuosista (esim. Himalajan synty), tai sadoista tuhansista tai kymmenistä tuhansista vuosista (esim. viimeisin jääkausi), silti ollaan tuon museon aikajanasta kaukana.

Ihmettelen vain, millä he itselleen kaiken tämän selittävät. Vai sulkevatko he vain silmänsä ja korvansa kaikelta ulkopuoliselta "hapatukselta"?

USA:ssa vielä 50% kansasta uskoo raamatun luomiskertomukseen kirjaimellisesti. Uutiskuvissa museon "asiantuntijat" esittivät, kuinka maailman vanhimmat dinosauruksenmunat ovat korkeintaan kaksituhatta vuotta vanhoja.

Pelottaa vähän tämä tämmöinen. On sentään maailman mahtavimmasta kansasta kyse.

Pakko vain puistella päätään, ja jatkaa omaa elämäänsä eteenpäin, tulevaisuuden uhkakuvista huolimatta. Yksi mikrokosmoksen mittakaavan tapahtuma häämöttää, ja siihen on pakko koittaa keskittyä, vaikka lapset ja uutiset sen tekevätkin hyvin, hyvin vaikeaksi.

Ja kirjakaupat.

Geokoe olisi huomenna. Mikä on kyllä melkein huvittavaa, sillä sain toisen kokeen lukualueeseen kuuluvan kirjan tänään. Kaksikin kirjakauppaa on pimittänyt minulta viimeiset neljä viikkoa - siis koko sen ajan kun olen ylipäänsä lukenut - tuota kirjaa. Melkoinen suoritus. Tämä on ilmeisesti sitä minun ilmiömäistä arpaonneani.

Aion silti mennä kokeeseen, ja ihan tosissani aion yrittää. Tulen sitten häntä koipien välissä pois, jos niin käy, mutta etukäteen ei voi luovuttaa, tai ei kannata mennä ollenkaan.

Toivon kylläkin, ettei kokeessa kysytä suotyyppejä, tai sedimenttejä Suomessa, sillä niihin en ole kertakaikkiaan ehtinyt tutustua. Päivässä ei kirjaa lueta, ja asiaa sisäistetä, se on selvä. On toisaalta hyvä, että lukeminen loppuu, tuli koe liian aikaisin tai ei. Saavat lapsetkin taas äitinsä takaisin, ja toivottavasti vähän vähemmän kireän.

Kokeeseen siis. Oikeastaan, mitä eniten pelkään on, että näin lyhyellä sisäistämisajalla sotken kokeessa kaikki mittasuhteet. Että puhun tuhansista kun pitäisi puhua miljoonista. Se olisi noloa.