Vasta toissaviikolla ihmeteltiin perheemme kaikkein aikojen ensimmäistä korvatulehdustapausta (nelivuotiaalla), kun jo tällä viikolla sama uudestaan, tällä kertaa kuopuksella. Tämän ei pitänyt olla tarttuvaa.. hämmästyttävä sattuma, siis? Penisiliinikuuria joka tapauksessa taas pukkaa.

Kävi niin huonosti, että apteekkari-täti ("Se Kuovi", isännän suulla) ei suostunut vaihtamaan lääkettä siihen paremman makuiseen, joka tytölle kelpasi ainakin aivan loistavasti, vaan myi meille reseptiin kirjoitetun kalliimman version, mikä siis osoittautui myös pahan makuiseksi - heti ensimmäisellä hörppäyksellä.

Se on muuten kumma miten tuollaiset kuovit onnistuvat tekemään ihmisen elämän hankalaksi. Onkohan heidänlaisillaan mitään käsitystä omaamastaan vallasta ja sen vaikutuksista? Usein heidänlaisensa sattuvat kohdalle vielä sellaisessa tilanteessa, jossa itsellä ei ole voimia panna hanttiin. Isäntäkin sanoi, että kuumeisen ja kiukkuisen lapsen kanssa ei jaksanut - lääkärissäkäynnin jälkeen - alkaa enää Kuovin kanssa kilpalaulantaan. Oli pakko luottaa tädin arvostelukykyyn, ja huonosti sitten kävi.

Tässä perheessä on siis viimeiset viisi päivää - kymmenen hörppäystä tähän mennessä - harjoitettu diplomatian, suostuttelun ja lahjomisen kiemuraisia kuvioita. Itsellä ainakin on luovimiskyky kasvanut ihan uudelle tasolle. Mutta ei voi moittia poikaakaan. Eilen illalla kun otin lääkepurkin ja mittakupin esille, hän tuli luokse ihan vapaaehtoisesti ja ehdotti: "otan lääkettä, otan kaukauta" (kaakaota). Hämmästyin, poikahan käy kauppaa! Alun tunninkin kestävien suostuttelujen tilalle on tullut hoidetaan-tämä-nyt-nopeasti-alta-pois-taktiikka. Ilahduttavaa. Pikkumies on nopea oppimaan. Supliikkimiehiä.

Onneksi kuuri loppuu pian. En ole ollenkaan varma kuinka pitkälle omat rahkeet riittäisivät, jos poika oikein pääsisi bisnestenteossansa vauhtiin..