Joskus ehtii vähän surffaillakin tuolla blogien ja kotisivujen mittaamattomassa maailmassa, ja kun siihen ryhtyy, ei sieltä meinaa päästä pois. Aina löytää jotain mielenkiintoista, joka johtaa toiseen mielenkiintoiseen, joka johtaa edelleen johonkin uteliaisuutta herättävään, eikä kohta enää muista mistä lähti ja mitä oli alunperin hakemassa tai lukemassa. Eikä se haittaa, aina sieltä jotain tarttuu mukaan, ja siinä samalla sivistyy hiukan. Ja tämä on se, mikä on - luulisin - minun sukupolveni edustajalle vieläkin jotenkin jännittävää: että sitä voi olla uusissa paikoissa, ja jopa eksyksissä, ihan turvallisesti, paikaltaan liikkumatta. Niin kuin se mummo erään operaattorin mainoksessa: minä menen tänä iltana kuuhun! Nuoremmillehan netti jo onkin luultavasti kuin toinen koti.

Nuorista puheenollen, eräänkin reitin varrella olleessa blogissa tuli vastaan artikkeli (tai linkki artikkeliin), jossa kerrottiin, että viksut lapset ovat onnettomia. Tätä selitettiin sillä, että älykkötenavat jäävät leikkien ulkopuolelle koska heidän sosiaaliset taitonsa ovat usein kehittymättömät. Toiset ovat suosittuja, toiset älyköitä - kumpikin ominaisuus on harvoin samassa ihmisessä.

Artikkelissa puhuttiin kuitenkin vain lapsista - vaikka otsikossa puhuttiin viksuista ihmisistä. Mietin lukiessani, että varmaan myös älykkäät aikuiset ovat onnettomia. Koska älykäs aikuinen tietää ja tiedostaa maailmasta niin paljon, niin kaikki se tiedon määrä yksinkertaisesti lisää tuskaa. Pakkohan sen on oltava näin. Tai sitten sitä ei ymmärrä (eli on tyhmä?).

Esim. Pentti Linkola on minusta aina hyvin tuskaisen näköinen kaikissa haastatteluissa ja kuvissa. Kun koko ajan miettii ja tiedostaa mihin tällä pallolla ollaan menossa, niin ei kai se ole mikään ihmekään. Hän on useimpien mielestä kaiketi myös ihan viksu ihminen.

Entäs Ilkka Koivisto - hyvin viksun oloinen tyyppi - joka on vanhemmiten alkanut näyttää yhä surullisemmalta. Eilisessä Tv2:sen ilmastonmuutos-illassa hän sanoi, että kaikki autoilukeskustelut ja muu piperrys on älytöntä, kun asioita pitäisi ajatella suuremmassa mittakaavassa. Hän toisti Linkolan ajatuksia: ihmisiä on yksinkertaisesti liikaa. Ja miten hän erottuikaan muusta joukosta surullisine olemuksineen!

Kun asiaa ajattelee, kaikki vanhemmat ihmiset ovat aika onnettoman näköisiä. Vaikka he hymyilisivät, sieltä hymyn takaa huokuu joku - luulisin että iän ja kokemuksen mukanaan tuoma surumielisyys. Kun katselee ihmisiä kylillä ja kaupassa, sitä on alkanut vaistomaisesti pitää huolestuneen näköisiä ihmisiä viisaina.

Onneksi en itse ymmärrä juurikaan tästä maailman menosta. Olen miettinytkin, mistä tämä alituinen onnellisuus voi johtua. Nyt viimeinkin tajuan, että olen vain niin pihalla. Tyhmänä on onnellista olla! Jossain hokemassa muistaakseni sanotaan, että "autuaita ovat tyhmät".. Samoin on kuulema huonomuististen laita. Eräs aforismi kuuluttaa, että  "Onnellisuuden salaisuus on huono muisti." Ymmärrän nyt, miten viisaasti tuo on sanottu! Ja minä kun olen sekä huonomuistinen, että olen jatkuvasti ihan pihalla, niin eihän siitä voi muuta seurata kuin rajaton onnellisuus!

Kannattaakohan tässä mihinkään kouluun hakeakaan. Vielä vaikka viisastuu.