Kun mietin, mikä minusta tulisi isona, ongelma ei ole siinä, etteikö valinnanvaraa olisi.
Olen mm. halunnut taidemaalariksi niin kauan kuin muistan. Mutta olen aina pelännyt, että sillä ei tienaa. Siksi se on jäänyt harrastukseksi.
Pidän myös musiikista. Epäilen, että minulla on absoluuttinen sävelkorva, niin kuin vaarilla oli. En ole koskaan testannut.. Enkä kyllä totta puhuen tiedä mitä sillä tiedolla tekisin.
Pianonvirittäjä ammattina kuulostaa kyllä jotenkin hienolta. Luulen että pitäisin sellaisesta työstä ihan oikeasti.  Ja niistä on kuulema pulaakin.
Mutta täällä päin ei kouluteta.

Voisihan sitä mennä kuoroon. Laulaminen on kivaa. Mutta maksetaanko siitä..?

Eläinlääkärin homma kiinnostaisi myös.
Hevosten kengittäjäksikin olen haaveillut.
Numerot ovat intohimoni.
Äidinkielestä tykkään todella.
Olisi kivaa olla opettaja.
Psykologia sujuu ihan luonnostaan. Se on sukuvika. Mutta kallonkutistajasta saattaa pian tulla potilas näinä häiriintyneinä ja masentuneina aikoina.. alkoi synkistely hirvittää ennen kuin se alkoikaan.

Voisikohan noita yhdistää.. Joku eläinkuiskaaja siitä kai tulisi. Se voisi olla stressitön ammatti.

Eläimiä voisi kai hoitaakin.. Mutta siitä ei kai myöskään liiemmin makseta?
Olisi kyllä kivaa ajaa hevosvaljakkoa. Telkkarissa oli yksi päivä. Tienaisikohan sitä vossikkakuskina?

Haluaisin ryhtyä kukkakauppiaaksi! Viimeisin ihastus! Mutta en ole viherpeukalo. Kestäisivätköhän edes leikkokukat käsittelyssäni..

Olen aina halunnut kirjailijaksi. No sehän ei nyt muuta vaadi kuin alkaa vain. Mutta se tienaamispuoli taas.. pitäisi tehdä potterit. Vähän nousee tuo rima korkealle.. alkaa hirvittää.
Lastenkirjojen kuvittaminen olisi kyllä ihanaa. Ja sillä saisi taas yhdistettyä kaksi kivaa toiveammattia.

Olisi mielenkiintoista kyllä tutkiakin jotain..
Tai arkistoida.
Geologin työ avartaisi maailmankuvaa.
Kirjastonhoitajanakin olisi kivaa. Mutta siellä pitäisi saada olla yksin. Ihmiset häiritsisivät minun ja kirjojeni yhteiseloa.

Oma kirjasto.

Esikoisen synnynnäisiä jalkavikoja hoidettaessa tutustuttiin fysioterapeutin työhön. Siitä jäi sellainen kuva, että on iloinen ammatti. Hainkin jo koulutukseen. Mutta niillä oli kuntotesti! Ja minulla on tämä sökö polvi.. Jänistin. Vaikka en kyllä ymmärrä miksei sököpolvinenkin voisi neuvoa muita. Ties vaikka saisi oman polvenkin siinä samalla kuntoon!

Toisaalta olen aina halunnut perustaa kahvilan jossa tarjoilen vastaleivottua pullaa. Mutta yrittäjän homma ei ole leppoisaa. Stressiä pukkaa. Enkä ymmärrä bisneksistä mitään. Ostan satasella ja myyn viidelläkympillä. Ihan totta, maksan vielä vastaanottajan postimaksunkin, että hälle tulisi hyvä mieli.
En uskalla perustaa mitään mikä liittyy rahaan.
Maailma on menettänyt minussa kyllä yhden varteenotettavan vapaaehtoistyöntekijän.

Olen kuluttanut kohta puolet elämästäni miettien, mikä minusta tulee isona. Olen kai niitä ihmisiä, joilla on liian monta kiinnostuksen kohdetta, ja aika menee ihmettelyssä että millekä sitä alkaisi.. Jos sellaisia ihmisiä onkaan.

Kohta loppuu lasten kotihoidontuki - perheen 'vauva' täyttää kolme.
Pitäisi päättää.

Tiedän kyllä mitä en halua.
Suurtalouskokiksi en halua.
Enkä siivoojaksi, lastenhoitajaksi tai kassaneidiksi.
Mutta juuri niitä on tullut tehtyä.

Ohjelmoijaksikaan en enää halua.
Ala vilahti minusta ohi jo ennen ensimmäistä ponnistusta.

 

Emäntä vuodatti.