Kesälomalla jatketaan ulkovuoren laittoa.

 

Talitintit ovat keväällä rei'ittäneet tuulensuojalevyä matoja etsiessään - tollot! Ei auta kuin teippailla kolot umpeen.

 

Koristelistan malli on lainattu myös 1800-luvun rakennuksesta, Simon Kuuselanmäeltä. Nähtiin siellä erään tilan päärakennuksen seinässä kaunis koristus, ja isäntä tuumasi että eikös laiteta tuollainen. Ennenvanhaan sitä sentään tehtiin kauniita taloja!

Teippirullaa muottina ja kuviosahaa leikkaukseen käyttäen listaa syntyy oikeastaan melko joutuisasti. Pykälät on vain sovitettava yksilöllisesti jokaisen pystyriman kohdalle, joten kaaret on piirrettävä listan ollessa paikoillaan. Millimetrieroja kaarissa on, joten yhteen paikkaan tehty lista ei käy millekään muulle seinälle. No, talohan on muutenkin käsityötä!

 

Kesä on kuiva ja ilmat ovat hyvät. Mutta loma on lyhyt. Ei saatu tällekään kesälle kierrettyä koko taloa ympäri - kesän lopulla on vain etupuoli valmis. Siis yhteensä nyt noin puolet talosta. Sisällä olisi vielä paljon tehtävää, ja talvi painaa päälle. Rakentamisen aloituksesta on nyt vajaat kaksi ja puoli vuotta.

 

Ihan kuin tuo parvekkeen kattoreuna kaipaisi koristelistaa kaverikseen.. ei kun suunnittelemaan.

 

Värit talossamme ovat "mustikka", "keiju", ja valkoinen, tikkurilan värikartan mukaan. Peltikatossa rautaruukin värikartan peruspunainen. Tästä ikkunasta puuttuu vielä ikkunapelti, ja seinästä alapuolelta koristelista.

Naulankannatkin vielä maalaamatta.

 

 

 

>> Laminaattia lattiaan >>