Keskeneräinen voisi sisältää lukemattomia kuvia tästä meidän asuntoprojektista tai sen pihamaalta. Koska yhden kohteen poiminta tästä olisi aivan mahdotonta, en laita. Ja olisi se tylsääkin katseltavaa.

Voisiko liian aikaisin päättynyt nuoren elämä olla keskeneräinen?
Mutta mikä on liian aikaisin, kun kaksi, kaksikymmentäviisi tai sata vuotta on kuitenkin korkeintaan vain yksi ihmissukupolvi, ja huomaamattoman lyhyt aika maapallon - tai elämän - tai ihmisen - historiassa. Ja mikä on keskeneräisyyden mitta yhden ihmisenkään elämässä - onhan mummokin keskeneräinen, loppuun asti. En siis laita kuvaa arkusta enkä veljestä, enkä mummosta niinikään.

Maapallosta puheenollen, mikä olisi keskeneräisempi. Koko pallo ja koko universumi on liikkeessä koko ajan - geologiset prosessit ovat aina "kesken".

Mutta löysinpä sittenkin jotain veljeen liittyvää. Keskeneräiseksi jääneet muistokortit, joita piirsin, leikkasin ja sovittelin loputtomiin. Aina aloitin uuden, hain kuva-aihetta ja riimiä ja kokoa, enkä koskaan saanut sopimaan niitä yhteen. Pääkö oli sekaisin, vai liian suuri itsekritiikki, lopputulos kuitenkin se, etten ikinä saanut yhtäkään valmiiksi, ja jouduin laittamaan kukkavihkoon kukkakaupan tylsän valkean kortin.

Harmittaa - veli olisi ansainnut saada edes sen verran, että kortti olisi ollut itse tehty.

Nyt hahmotelmat ovat muistona siitä, etten saanut aikaiseksi. Keskeneräisinä ikuisesti.