Kaikki oli hyvin. Martilla oli vakaa työsuhde isossa Firmassa, ja raha alkoi riittää muuhunkin kuin ruokaan. Siitä osoituksena pihassa komeili puoli vuotta aiemmin valmistunut, kovalla rahalla tehty talo - samassa pihassa, jossa kasvavan perheen kanssa oli toistakymmentä vuotta kituutettu liian pienessä ja ahtaassa mökissä. Uusi elämä uudessa talossa vaikutti toiveiden täyttymykseltä. Muutto jokaiselle lapselle omat huoneet ja vaimolle kodinhoitohuoneen kaikkine nykymukavuuksineen tarjoavaan hotelliin oli tapahtunut lähes huomaamatta, tavaroita ja huonekaluja - niitä vähiä - mökistä toiseen pikkuhiljaa kantaen. Kuin varkain, elämä uudella puolella oli alkanut, ja arki asettunut uomiinsa.

Kaikki oli hyvin, mutta Martilla oli toisinaan kiusaantunut olo. Jokin oli muuttunut. Tuntui, kuin elämä olisi luisumassa käsistä. Uuden talon isossa keittiössä ei tavannut enää perhettä - mikrot ja astianpesukoneet hoitivat tehtävänsä: nuoriso kävi lämmittämässä ja syömässä annoksensa milloin sille parhaaksi sopi, heitti astiat koneeseen ja jatkoi matkaa, kättään tuskin mennessään nostaen. Vaimon kanssakin syötiin kaksin vain jos yhtä aikaa kotona oltiin. Mutta hälläkin oli nykyään ne urheiluharrastuksensa, ja Martti huomasi yhä useammin istuvansa telkkarin ääressä yksin, itse laittamaansa kastiketta nauttien.

Edes saunaan ei menty enää yhdessä. Uuden kylpyhuoneen uudet suihkut antoivat mahdollisuuden kunkin peseytyä omien aikataulujensa mukaan. Toista se oli ollut pikkumökin isossa, puilla lämpiävässä saunassa, jossa käytiin kaksi kertaa viikossa, ja jossa kaikki kylpivät yhtä aikaa - perheen yhteishenki oli ollut lähes käsin kosketeltavaa. Sellaisesta perhe-elämästä Martti piti, ja sitä haikeana muisteli uuden saunan sähkökiukaan kuivien löylyjen käristäessä nahkaa. Eipä sillä, eihän siihen parin neliön koppiin olisi koko perhe mahtunutkaan. Yksin lauteilla istuessaan Martti koitti järkeillä, että näin on parempi, eikä menneeseen ollut enää paluuta. Mutta sille Martti ei voinut mitään, että haikealta tuntui tämä uusi elämä, yhtä kaikki.

Elettiin 1980- ja -90-lukujen vaihdetta. Suomi oli syöksymässä lamaan. Firmasta tuli tieto, että omistaja vaihtuu - Martti sai lähteä monen muun vanhan työntekijän mukana. Samalla lähtivät autot ja urheiluharrastukset. Tulojen pienentyessä ja asuntolainan korkojen noustessa pilviin perheen oli opeteltava säästämään. Kuin pikkumökin aikoina, saunaa alettiin lämmittää vain kahdesti viikossa. Yösähköä opeteltiin hyödyntämään, ja kallista sähköä - ja sähköllä lämpiävää vettä - kuluttaa muutenkin säästeliäämmin. Onneksi nuuka elämä oli tuttua mökin ajoilta, ja kuin vahingossa entisen elämän tavat - saunapäivät ja yhteiset ruoka-ajat - alkoivat palautua perheeseen. Siinä samalla myös yhteishenki. Nuoretkin ymmärsivät tilanteen, ja osasivat kantaa kortensa kekoon tekemällä kesätöitä ja ostamalla mielivaatteitaan ja mopoihin bensaa omilla rahoillaan.

Marttikin sai ahkerana miehenä pian töitä siivousfirmasta, ja alkoi yhdessä vaimon kanssa polkea pyörällä työmatkoja. Kun vauhtiin päästiin, pian pariskunta nähtiin ajamassa matkaansa ympärivuotisesti: milloin loskaisia, polanteisia, vesisateisia, jäisiä tai kesäisen kuivia teitä, mutta aina liikkeellä, säässä kuin säässä. Kunto kohosi molemmilla, ja mielialat siinä samalla: perhe pärjäsi. Mutta mikä parasta, Martti oli saanut perheensä takaisin.

Martti oli taas onnellinen.