Oli pilkkopimeää, yhtäkkiä tunsin alustan liikkuvan. Pian vauhti koveni, ja kohta tunsin kallistuvani. En nähnyt mitään. Äkkiä iljettävän pehmeä käsi tarttui takaapäin olkapäähäni. Kiljaisin kauhusta! Tahdon ulos täältä! Ryntäsin portaat alas..

Vilkuttava kummitus

..en enää ikinä mene tivolin kummitusjunaan.

 

 

 Valokuvatorstain haaste "kesäkummitus" ja siihen liittyvä inspiraatioteksti: 

"Kylmä viima kohosi portaita ja puhalsi niskaani. Nyt perästäpäin epäilen, että todella hieman pelästyin; mutta silloin minusta vain tuntui, että täytyy olla hiukan varovainen. Siksi ryömin päättäväisesti vuoteen alle ja odotin.

Hetken kuluttua portaat alkoivat narista. Pieni narahdus ja sitten vielä toinen. Minä tiesin, että askelmia oli yhdeksäntoista, sillä portaiden rakentaminen oli ollut aivan erityisen työlästä (ne olivat näet kierreportaat). Laskin siis yhdeksäntoista narahdusta. Sitten tuli taas hiljaista ja minä ajattelin: - Nyt se seisoo oven takana..."

(Tove Jansson: Muumipapan urotyöt, suom. Laila Järvinen, WSOY 1963)