No niin, tää(kin) on nähty.

 

Nykyajan lapset kokevat niin paljon enemmän asioita niin paljon nuorempina kuin me vanhemmat olemme kokeneet. Puhumattakaan meidän vanhempien vanhemmista.

Kun kaikkea on yllinkyllin ja liikaakin, tuleeko ihmiselle myös helpommin kyllästyminen kaikkeen. Itse asiassa, onko yhä nuorempien masentumiselle yksi selitys siinä, että kaikki on koettu jo lapsena. Uusien kokemusten kyky ylittää edelliset kokemukset vauhdissa, jännityksessä, upeudessa ja mahtavuudessa on kaiken järjen mukaan oltava rajallista. Kun mikään ei enää siihen pysty, iskee - viimeistään nuorena aikuisena - masennus. Supernaiivin kirjan päähenkilön mukaan, "Kaikki tuntui merkityksettömältä. Aivan yhtäkkiä. Oma elämäni, muiden elämä, eläimien ja kasvien elämä, koko maailma. Missään ei ollut enää mitään järkeä."
(Helsingin sanomat)

Ehkä olisi järkevämpää huvipuistojen ja toinen toistaan huikeampien elämysten sijaan opettaa hiljaisuutta ja tarjota niitä elämyksiä pienissä erissä. Ikäänkuin jälki- eikä pääruokana. Tehdä vaikkapa elämys siitä, että palautetaan pulloja ja ostetaan saaduilla senteillä tarroja tai tikkareita - niin kuin mummi näytti meidän hämmästeleville tytöille hiihtolomareissulla. Minusta tuntuu, että päihitti Lumilinnan omituiset otukset mennen tullen ü

 

Valokuvatorstaissa annettiin inspiraatioksi tänään tekstinpätkä kirjailija Erlend Loe:n teoksesta Supernaiivi (Like 1998. Suomentanut Outi Menna. Alkuteos Naiv. Super.1996). 
 
"Istuudun penkille tarkastelemaan listaa. Arvioin sitä pitkään. Lista on rehellinen. Olen tyytyväinen siihen. Kenties etsimäni esine on olemassa, kenties ei. Se ei ole kovin tärkeää. Mutta lista on tärkeä. Sillä huomiolla on minulle merkitystä. Se on todella arvokas."

Teksti inspiroi lukemaan kirjasta pidemmänkin pätkän - löytyi netistä - ja haastekuvamme on kirjan tarinan herättämien ajatusten tulos. Jos olisi ollut mahdollista, olisimme isännän kanssa laittaneet tähän kuvan Äärimmäisen Suhteellisuudentajun Kurimuskierteestä. Tämä kuva selityksineen on siis kompromissi ü